Uutissuomalaisen debatti: "Suomi voi olla kokoaan suurempi ilmastokriisin ratkaisijana", uskoo Sanna Marin

Koronarajoitukset ovat olleet välttämättömiä, vaikka niillä on ollut myös laajoja haitallisia vaikutuksia, kirjoittaa pääministeri.

Sari Ohrimovitsch-Tyynelä

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mielestä koronan elpymistoimissa on tärkeää huomioida kestävä kasvu pitkällä aikajänteellä.
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mielestä koronan elpymistoimissa on tärkeää huomioida kestävä kasvu pitkällä aikajänteellä.

Suomi ja muut maailman maat etsivät parhaillaan tietä ulos koronakriisistä. Pandemia on iskenyt rajusti eri maiden talouksiin, sillä viruksen leviämisen estäminen on vaatinut talouden eri osien hidastamista tai sulkemista.

Toimet ovat olleet välttämättömiä ihmisten hengen ja terveyden suojelemiseksi, mutta niillä on ollut myös laajoja haitallisia vaikutuksia talouteen ja ihmisten hyvinvointiin.

Koronaviruksesta johtuva reaalitalouden shokki on iskenyt Suomenkin talouteen ja työllisyyteen kovalla tavalla.

Samalla kun Suomi varautuu pandemian mahdolliseen toiseen aaltoon, otamme askelia talouden elvyttämiseksi ja yhteiskunnan jälleenrakentamiseksi.

Euroopan unionin sisämarkkinoista ja viennistä riippuvaisena maana Euroopan yhteinen elpyminen on Suomelle kriittisen tärkeää. On myös tärkeää kohdistaa toimia tavalla, joka tukee kestävää kasvua pidemmällä aikavälillä.

Vihreän kasvun ja työllisyyden edistäminen on Suomen kaltaiselle maalle paitsi vastuullinen myös taloudellisesti järkevä suunta.

Suomen taloudellinen menestys nojaa korkeaan koulutustasoon, osaaviin ihmisiin ja teknologisiin innovaatioihin. Näihin kytkeytyvät myös EU:n strategiset painopisteet: vihreä kasvu ja digitalisaatio. Suomessa osaamista ja uutta työtä on rakennettavissa juuri vihreän kasvun, teknologisten ratkaisujen ja kiertotalouden ympärille.

Uutta kestävää kasvua tukemaan tarvitsemme niin julkisia kuin yksityisiä investointeja. Vastuullisella, johdonmukaisella ja ennakoitavalla ilmastopolitiikalla luodaan vakaa investointiympäristö, joka tukee suomalaisten yritysten menestymistä.

Suomessa elinkeinoelämä, palkansaajajärjestöt ja yritykset ovat olleet eturintamassa vaatimassa kunnianhimoisempaa ilmastopolitiikkaa.

Tämä kertoo paitsi toimijoiden vastuullisuudesta myös siitä, minkä varaan taloudellinen toiminta ja työpaikat tulevaisuudessa rakentuvat.

Kuluvalla viikolla julkaistut eri talouden toimialojen laatimat tiekartat vähähiilisyyteen osoittavat, että tavoitteemme hiilineutraalista Suomesta 2035 on saavutettavissa – ja nimenomaan vihreää kasvua tukemalla.

Tiekarttatyön aikana on arvioitu, että pelkästään energiajärjestelmän päästöjen vähentäminen lähelle nollaa edellyttää mittavia investointeja puhtaaseen energiantuotantoon. Lisäksi vastaavia investointeja tarvitaan energiaverkkoihin ja -järjestelmiin sekä uudistuviin prosesseihin energiaintensiivisessä teollisuudessa.

Hallituksen talouspolitiikan ytimessä on Suomen talouden rakenteiden uudistaminen kestävää kasvua tukevaksi. Siksi esimerkiksi investoinnit puhtaaseen liikenteeseen, uusien teknologioiden käyttöönottoon kannustavat tuet ja panostukset tutkimukseen ja tuotekehitykseen ovat sellaista valtion toimintaa, joilla luodaan edellytyksiä kasvulle ja työllisyydelle.

Suomi voi olla kokoaan suurempi toimija ilmastokriisin ratkaisijana ja samalla vahvistaa asemaansa kansainvälisillä vientimarkkinoilla.

On selvää, että vihreä kasvu on keskiössä, kun hallitus ennen juhannusta keskustelee koronakriisin jälkeisestä yhteiskunnan jälleenrakennuksesta. Nyt on oltava rohkeutta katsoa tulevaan ja toimia entistä päättäväisemmin ilmastokestävän talouden rakentamiseksi. Tämä on Suomen etu.

Sanna Marin

Kirjoittaja on pääministeri.

Uutissuomalaisen debatissa esitetään punnittuja puheenvuoroja ajankohtaisista aiheista kerran viikossa lauantaisin. Uutissuomalaisen debatti on valtakunnallinen mielipidesivu, jota tuottaa Mediatalo Keskisuomalaisen ja sanomalehti Karjalaisen yhteistoimitus Uutissuomalainen.

Yhteystiedot: debatti@uutissuomalainen.fi, Iida Tiihonen 044 4062393 ja Mikko Välimaa 040 0133951.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset