Estarit: Aktiivimallista viis – saatiin A-oluet ruokakauppoihin, ollaan "tyytyväisiä"

TE-keskusten kurssit ovat melkein kuin " eskarilaisille" tehty. Erona, että heille perunankuorintaa opetetaan vain kunnes oppii. Me cv: tä väännetään vuodesta toiseen.

Ei työministerin tarvitse työttömistä olla huolissaan. Vaikka enää ei valittaisi, muhkea eläke odottaa "työttömyyteen sopeutujaa".

Feministit haluavat kieltää F-1-kisatytöt seksistisinä. Eikö ole paljon alistavampaa ja seksistisempää  jääkiekko-otteluiden nuoret cheerleaderit?

Hieno keksintö Lipposen taitettu indeksi, kyykytetään eläkeläisiä. Kunnallisvero nousee, vesimaksu nousee 5%, sähkönsiirto nousee, eläkekin 0,55%, heh,heh. –  Pössytystä

Kansalaisaloite työttömien puolesta kerää historiallisen suuren kannatuksen ja ehkä kaataa hallituksen. Samaan aikaan Arkadian oligarkit lomailevat ja palkka verottomine kulukorvauksineen juoksee.

10+ -pistettä Paavo Väyryselle! Toivottavasti itsenäinen ja puolueeton Suomi ja sen äänestäjät  ymmärtävät Väyrysen arvon. Miksi häntä toimittajat vieläkin koittavat lyödä lyttyyn?

Saimaaltakin päin katsottuna porrastus olisi järkevää; Weeraakaan ei neljää kerrosta korkeammaksi. Tosin OP tuhosi jo keskustan.

Sääolosuhteet Suomessa alkavat näköjään valitettavasti olla sellaiset, että viljelyt eivät enää onnistu. Vilja ym. ostettava maista, joissa onnistuu ilman tukiaisia.

Helena Puolakka, typerä keskittämisasetus on Suomen hallituksen, siis myös kokoomuksen, aikaansaannos, joka haittaa maan kaikkia  sairaaloita! – Älä hauku väärää puuta

Millä me oikein pullistelemme ja millä mittareilla. Nämä viime hallitukset ovat onnistuneet hävittämään Suomen keskiluokan. Se on kuollut sukupuuttoon ja kansa ei edes huomaa tapahtunutta.

Päättäjät ovat röyhkeästi pettäneet meidät eläkeläiset. Tekemämme työ ja veroillamme rakennettu hyvinvointi kelpaavat.N yt johdamme sivuraiteille ja sieltä poimitaan junaan vain vaaleissa.

"Annathan avoimen palautteesi toimintamme kehittämiseksi vastaamalla viestiin EKS ja kirjoittamalla perään viestisi." Kirjoitin – ei sekään toimi!

Koko kansan vihollisia ovat hallituksen mielestä laiskat työttömät. Ehkä joukossa on noita pelottavia vasemmistolaisesti ajattelevia. Pitää hävittää.

On ihme, etteivät sinipersut eikä mustapersut puutu sopeutumiseläkkeisiin. Oma oksa.

Muistankohan oikein, että Lemin kaava-alueiden teillä on autonpesu kielletty?

Että kehtaavat, kaksi kautta tekemättä mitään ja sitten sopeutuseläke. – Kari

Hyvin ovat poliitikkomme onnistuneet palauttamaan mieliin vuoden 1918 tapahtumat.

Aktiivimallista viis – saatiin A-oluet ruokakauppoihin, ollaan "tyytyväisiä".

Kuumat Juhana Vartiainen presidentiksi – Suomi "pelastuu".

Sauli Niinistö kannattaa aktiivi-allia työttömille. Eli meillä on köyhät kyykkäävä presidentti, joka kantaa huolta vain vuorineuvosten hyvinvoinnista. Vaalirahoittajistaan.

Valtakunnan syyttäjälle töitä, kun maas on hanki ja järki jäässä ja edustajat kansan kännipäissään ja miten on, onko presidentin noudatettava lakia?

Vuonna 1982 valmistunut Lappeenrannan työväentalo on upea rakennus, jota ei pitäisi purkaa, vaan päinvastoin suojella!

Lappeenrannan Kilta kinuaa Rakuunamäeltä museota hevosille, talli ja tietysti heinät lahjoituksena.

Peskää itsenne ja vaatteenne säännöllisesti, meinaa toisinaan taju lähteä.

Ei Naton kimppuun kukaan hyökkää. Siis siinä Suomen mahdollisuus pysyä itsenäisenä.

Tuula Haatainen Mtv:n vaalitentissä: Hallitus on kädetön ja sahaa omaa oksaansa. – Jaloillako?

Minäkin sain hoitajalta ohjeen kääntyä farmaseutin puoleen. Onneksi lääkäri harkitsi toisin.

Pakotteet eivät paranna suhteita. Isä voi hakata tottelemattomia lapsiaan, mutta sen seurauksena on kapina tai mielisairaus.

Voikohan vähemmällä ymmärryksellä kadehtia meille puhtaan ruuan tuottajia kuin estareissa näkyy usein näkyy. - Topi Toimeton

Eikö eduskunnassa ole monta sataa yrittäjää? Olisko heistä kiva saada monta hakemusta? Mä en tajua tota hallitusta! Ero ja Juhana Vartiainen kortistoon!

Kävin allekirjoittamassa aktiivimalliadressin, vaikka ei koske eläkeläistä. On periaate. Milloinka kyykytetään rikkaita ja veronkiertäjiä? Ei koskaan.

Paavo Väyrysen haastattelija oli ala-arvoinen. Välillä tuntui, että Väyrynen haastatteli toimittajaa. Voi voi.

Vladimir Putinin ylivoimaisessa "suosiossa" ei ole mitään ihmeteltävää. Meillä on samoja piirteitä. Media on masinoitu ylistämään yhtä pääehdokasta tarkoitushakuisten gallupien avulla.

Nyt olisi ay-liikkeen aika osallistua aktiivimallin romuttamiseen,säilyisi usko niin entisillä kuin ehkä tulevilla jäsenillä!

On vaarallista politiikkaa yrittää hävittää keskiluokka. Se on pomminvarma asia, millä tämä maa saadaan lopulliseen kaaokseen. Jäljelle jää vain eliitti ja orjat. Ei taida kannattaa kokeilla.

Petteri Orpon vastaus kanavan huoltotiestä mallia; viranomaiset sopikoon keskenään, hallitus tukee jos jotain pyritään tekemään. Uusi tie ehkä joskus harmaassa tulevaisuudessa eli ei vähempää voisi kiinnostaa.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.