Estarit: Ei ole Lappeenrannan kaupunki "köyhä eikä kippee"

En ole vielä sellaisessa suomalaisessa kaupungissa käynyt, missä ydinkeskustassa olisi ilmaiset parkkipaikat. Lappeenrannassa kaikki pitäisi saada ilmaiseksi.

Mustolan kikka! Toikansuolta yrittäjiä pois, radan viereen? Uusi puhdistamo nopein entisen viereen, 6-tien ali toiselle puolelle jatkot. – Ku se ei haise

Nuoriso opiskelee ja päivisin radiossa kiljuva nuorimusiikki häiritsee. Päivällä soikoon koko 1900-luvun laulut. Muutoin Yle-vero radiosta vääryys!

Mistä tietää, että talvi on tullut? No siitä, kun ”Vanhiksella ” annetaan kentälle ylettömästi "valohoitoa". Ei ole Lappeenrannan kaupunki "köyhä eikä kippee"!

Iäkkäänä huomaan joskus itsestänikin unohtuvan katsomaan jotakin ja havahtuu vasta, kun joku tönäisee ja kysyy, mitä katsot? Eikä itse edes muista.

Tarkat hallinnonjakosopimukset kaikkiin yhteisiin asunnon omistusmuotoihin. Kopiot mm. pankeille, veroviranomaisille, kauppakirjaan, kiinteistövälittäjille. Todistukseksi velvotteista ja vastuista.

Oma etu ensin. Ollaan hoitavinaan yhteisiä asioita, mutta todellisuudessa hoidetaan omaa etua, kuten esim. Katainen, Stubb, Aalto ym.Ylimielisesti pieneläkeläiset ja palkansaajat kupattu.

Kannattako olla ay-liikkeen jäsen, kun pomo sai 60 prosentin palkankorotuksen ja jäsenet maksavat liksat? Heh heh. Herrat senkun kahmii rahaa itselleen ja jäsenet saa murusia mitä pöydältä vähän sattuu tippumaan.

Kiitos Imatran teatteri ja Pekka Räty. Mielensäpahoittaja liikutti sekä naurulla että kyynelillä. Ilosia aikoja vaan kaikille.

Kun keskustelu seksuaalisesta häirinnästä etenee puolin ja toisin, niin ainut keino välttyä syytteiltä on käyttäytyä mahdollisimman epäystävällisesti.

Uskokaa jo ja lopettakaa ihmisten kiusaaminen. Jätevesipuhdistamo ei kuulu asuinalueelle vaan Kukkuroinmäkeen. Rahoitus syntyy, kun Energialaitos lopettaa kaupungin vuosiavustamisen.

Rajat ja luettelo, mikä on seksuaalisuutta häirintää. Muuten tämä menee viidakoksi, missä voidaan tuhota ja leimata ihminen ihan turhanpäiväisen nipotuksen vuoksi. Eläkää sovussa ja sopikaa asiat.

Eksoten huonosta kohtelustasi voi tehdä valituksen potilasasiamiehelle.
Lähestymiskielto on vain paperi, aivan samanlainen kuin Lappeenrannassa tupakointikieltoalue urheilutalon ja ammattioppilaitosten luona. Savu nousee nurkan takaa!

SDP:n Paavo Lipposen leikkaamat eläkkeet maksuun taannehtivasti!
Ei uutta jäähallia Lappeenrantaan. Tulee veronmaksajille kalliiksi. 35 kilometrin päästä löytyy lisää halleja, jos eivät nykyiset jollekulle piisaa.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.