Estarit: Armeijalle hankintoja tähtitieteellisin summin, mutta eläkkeiden indeksiin ei vain rahaa löydy

Korvenkyläkin kuuluu Lappeenrantaan, jos saisi auroja tännekin.

Perjantaina 1.12. oli kaupungin aurauskalusto lämpimässä tallissa ja ajovirkamiehet kahvituvassa. Yksityiset ahersivat lumen kimpussa.

Kyllä vihaksi pistää, että joka päivä ilmoitetaan armeijan hankinnoista tähtitieteellisin summin, mutta eläkkeiden indeksiin ei vain rahaa löydy. Liian kalliita leikkejä verovaroilla.

Sankareita ovat myös kaikki ne sodissa mukana olleet, jotka jäivät henkiin ja monin tavoin traumatisoituneina joutuivat jatkamaan arkista elämää ilman sen kummempaa tukea ja kunnianosoituksia.

Kiirettä on pitänyt Ruotsissa niiden harvojen miesten keskuudessa kouriessaan naisia. Miten ovatkaan ehtineet, kysyn minä?

Niin se vaan on, että eläkeläisten etuja voivat ajaa vain omat edustajat. Oma puolue pystyyn ja pikaisesti. Muuten menee taas puoli miljoonaa ääntä haaskuuseen. Rahat kelpaa, vastinetta vaikea saada.

USA:lla ja Pohjois-Korealla yhtä "fiksut" johtajat, USA tosin suurempi uhka maailmanrauhalle. Molemmille valtioille tiukat pakotteet.

Pelottaa, että soten kustannukset hyppäävät noin 30 % nykyisestä. Onko venäläisten varaan laskeminen Eksotenkin pelastus, samaa on käytetty lentokentässäkin, ikävä kyllä.

Naton vastustajat menevät kriisitilanteessa ensin rintamalle.

Näin joulun lähestyessä voimme aina olla toisillemme vähän parempia. Rakastaa aidosti suurilla tunteilla.

Opiskelkaa venäjää juntit, niin tiedätte sen historiasta, mitä ruotsalaiset ovat ihmisille tehneet!

Kiitos Konstun lapsille ihanasta keppiheppaesityksestä 1.12. Loppuosa lenkistä sujui hymy huulilla.

Jani Halmeen kolumni (2.12.) 'UPM palasi menneisyyteen' on karu kertomus siitä, kuinka häikäilemätöntä luontoarvojen riisto on korulauseiden takaisissa kulisseissa.Vaihtoehtoinen totuus!

Jätevesiongelma ratkesi. Loppusijoitus paikka KHO, kertoi ES lauantaina.
Jenkkien tutkimukset trumpilaisten Venäjä-yhteyksistä naurattaa, kun muistaa suomalaisten politiikkojen kilpailun: Saada kutsu Neuvostoliiton suurlähetystöön Tehtaankadulle ja tuoda sieltä terveiset.

Nyt kun lumet pian taas sulavat, olisi korkea aika viedä Kivi- ja Voisalmessa olevat kaadettujen energiarankojen kasat pois.

Olipa karmea esitys Suomi-100 juhlavuosi Oulusta. Vingutusta, pimputusta, hyppimistä. Ei olisi tarvinnut esittää TV:ssä. Ainut hyvä oli Finlandia ja Mari Palon esitys.


Kiitos Evälahti! Kaupungin komeimmat jouluvalot

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.