Kolumni: Moni elää peitettyjen ikkunoiden takana — lienevätkö verta janoavia vampyyreitä vai harmittomia menninkäisiä?

Kai Skyttä

Kolumni: Moni elää peitettyjen ikkunoiden takana — lienevätkö verta janoavia vampyyreitä vai harmittomia menninkäisiä?

Vampyyreistä kertovat elokuvat, kirjat ja televisiosarjat tekivät tauon jälkeen invaasion 20 vuotta sitten. 1990-luvun lopulta lähtien on ilmestynyt Bladeja, Twilighteja ja Underworldeja sekä muita alakulttuurin tuotteita, joissa kukaan ei nuku yöllä ja joissa kulmahampaiden koolla on merkitystä.

Nuorille aikuisille ja teineille suunnatusta fantasiatuotannosta minuun kolahti True blood. Televisiosarja perustui nuoresta naisesta kertoviin kirjoihin. Päähahmo oli ihan tavallinen tarjoilija, joka osasi lukea toisten ajatukset ja joka alkoi heilastella vampyyrin kanssa Yhdysvaltojen syvässä etelässä.

Tarinan muu tyyppigalleria koostui ihmissusista ja muista muodonmuuttajista sekä myös tavan ihmisistä. Symboliikkaa oli siis jalkeilla paljon, kun seitsemän kautta vuosina 2008—2014 pyörinyt HBO:n sarja sovitteli erilaisten kansanryhmien ajatuksia, intressejä ja tekoja sopuisaksi yhteisöksi.

En ehkä ole päivänsäde, mutta kaipaan niitä enemmän kuin muuta.

True blood palautui mieleen keväällä. Taloyhtiö aloitti tietyn ikäisten rakennusten vuoksi trendiksi kasvaneen ja katukuvassa monin paikoin näkyvän julkisivu- ja kattoremontin, jonka vuoksi talo sai hupun puoleksi vuodeksi. Aluksi ikkunoihin ilmestyivät vanerit, vähän myöhemmin paksut muovit.

Auringonsäteet eivät yltäneet huoneisiin. Olo oli kuin True bloodin valoa väistelevillä vampyyreilla.

Vampyyrit elävät tarujen mukaan ikuisesti, kunhan saavat tuoretta verta eivätkä osu päivänvalon tielle. Nuorille tarkoitettuina satuina ominaisuuden ymmärtää. Kuolevaisuus alkaa kolottaa luissa vasta myöhemmin, eivätkä suunnitelmat manan majoille menemisestä välttämättä ole ajankohtaisia.

Ikuinen elämä? Night People Group voi olla toimiva nimi yöravintoloiden yritysryppäälle, mutta kuka oikeasti tahtoo elää pelkkää yötä, vaikka vaivanpalkkana olisikin tarunhohtoinen kuolemattomuus.

Ikkunoista lähtivät peitot jokin aika sitten, mutta oma vastaus kysymykseen oli valmis jo parin tunnin keinovaloelämän jälkeen. Minä en ehkä ole päivänsäde, mutta kaipaan niitä enemmän kuin muuta.

Valon tulvittua tupaan on alkanut nähdä ympäröivänkin maailman ikkunoita. Monessa huoneistossa on kiinni olevat sälekaihtimet tai muut vapaaehtoisesti eteen vedetyt verhot. Onkohan niiden takana verta janoavia vampyyreitä vai nykyisissä lastensaduissa aika harmittomina pidettyjä menninkäisiä?

Kirjoittaja on Etelä-Saimaan kulttuuritoimittaja.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet