Mänttäri: Lukot kuuluvat oviin ja leimat passiin, eivät ihmisiin

Minna Mänttäri verkkokolumnikuva 2018
Minna Mänttäri verkkokolumnikuva 2018

"Ihmisarvon mitätöinnillä on hirvittävät seuraukset."

Etelä-Saimaan väki muutti kesän alussa uusiin toimitiloihin. Enää töihin ei marssitakaan kuin hollitupaan: päästäkseen omalle kustannuspaikalleen täytyy vilauttaa kulkukorttia peräti neljälle lukitulle ovelle. Vielä ei kuitenkaan olla lähelläkään omaa henkilökohtaista ennätystäni, mitä tulee työpaikan ovien määrään. Se on viisitoista lukittua ovea, enkä yhtään niistä saanut avata itse, vaan mukana kulki aina virkapukuinen saattaja. Työpaikkana oli vankila, minä ja työparini olimme vangeille suunnatun kuvataidepajan ohjaajia.

Työpajojen idea pähkinänkuoressa oli tarjota vangeille mahdollisuus ilmaista itseään vapaasti, kuvataiteen keinoin. Jo alkumetreillä kävi ilmi, etteivät kalterit ikkunoissa olleet suinkaan ainoat, mitä vankilasta löytyi: kaikkein vahvimmat lukot ja esteet olivat osallistujien korvien välissä. Ne olivat leimoja, joita heidän otsaansa oli lyöty jo lapsesta saakka: tyhmä, laiska, osaamaton, häirikkö ja lopulta rikollinen, vanki. Kohtasin työssäni tatuoituja ja bodattuja tai muuten ulkoisesti karskeja miehiä, joille oli lähes ylitsepääsemätön kauhun paikka tarttua kynään tai siveltimeen. ”En mie kuitenkaan osaa, kaikki on aina sanonu ettei miusta oo mihinkään”, he sanoivat, katse lattiaan painettuna.

Ja miten ihmeellistä olikaan lopulta saada nähdä se valo, joka ihmisen silmiin syttyy, kun hän tulee nähdyksi ihmisenä, saa arvostusta ja rohkaisua ja uskaltaa vihdoinkin luoda jotain omaa. Sellaisina hetkinä en voinut olla miettimättä, eikö tämä olisi voinut tapahtua jo paljon aiemmin. Ja jos, niin olisivatko asiat menneet toisin?

Kiven sisässä tapaamani ihmiset ovat usein ajatuksissani. Tunnen surua siitä, miten monta elämää on hukattu siksi että joku jossain on katsonut asiakseen tokaista että ”sinusta ei tule koskaan mitään”. Sillä pahuus ei synny tyhjästä. Meidän ihmisyytemme muovautuu suhteessa toisiin ihmisiin, siitä kuinka me tulemme tässä elämässä kohdatuiksi, tai sitten ohitetuiksi. Jos jää lapsesta saakka vaille hyväksyvää katsetta ja joutuu toistuvasti kaltoin kohdelluksi ja nöyryytetyksi muiden ihmisten taholta, kasvaa pahimmassa tapauksessa aikuiseksi, joka kostaa toisille oman kärsimyksensä kaikkein äärimmäisin keinoin. Paha synnyttää lisää pahaa. Tätä väitettä tukee myös sisäasianministeriössä vuonna 2013 tehty tutkimus, josta käy ilmi, että jokainen 2000-luvulla henkirikokseen syyllistynyt nuori on ollut koulukiusattu.

Se on pysäyttävä tieto. Ihmisarvon mitätöinnillä on hirvittävät seuraukset.

Väännän vielä rautalangasta: en hyväksy rikollisuutta, en pahoja tekoja. En myöskään pidä rikoksiin syyllistyneitä reppanoina ja tahdottomina olosuhteiden uhreina, joita pitäisi vain taputtaa päähän ja ymmärtää loputtomasti. Mutta koen, että meidän on edes yritettävä nähdä syy- ja seuraussuhteet vastenmielistenkin tekojen takana, jotta voisimme estää tulevia murhenäytelmiä. Se on velvollisuutemme sekä tämän yhteiskunnan jäseninä, että ihan vaan ihmisinä.

Kirjoittaja on Etelä-Saimaan kesäkuvaaja.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset