Kolumni: Kisapuiston jäähallissa liikunta on etusijalla vasta, kun parkkipaikasta tehdään maksullinen

Kisapuiston uusi jäähalli ei tarvitse havainnekuvissa möllöttävää suurta pysäköintialuetta.

Kai Skyttä

Kolumni: Kisapuiston jäähallissa liikunta on etusijalla vasta, kun parkkipaikasta tehdään maksullinen

2 358 metriä ei riitä mihinkään. Varusmiesten joka vuosi heikkenevät Cooper-tulokset kertovat karua kieltä suomalaisten kunnosta.

Viime vuonna keskimääräinen matka 12 minuutin juoksutestissä putosi ensimmäistä kertaa alle 2 400 metrin. 2 358 metrin tuloksen katsotaan kertovan nuorisosta, joka ei harrasta liikuntaa. Mutta se ei oikeastaan pidä paikkaansa.

Tavalliset nuoret eivät 2 700 metrin Cooper-huippuvuosina 1970-luvulla tienneet ravitsemuksesta tai treeniohjelmista mitään. Tavoitteellinen treeni oli huippu-urheilijoiden juttu, nykyään sitä tehdään huvikseen. Lisäksi tarjolla olevien liikuntamuotojen kirjo on laajempi kuin koskaan.

Cooper-tulosten romahduksesta ei ole vastuussa urheilematon nuoriso, vaan liikkumaton yhteiskunta. Se on seurausta siitä, että olemme oppineet taittamaan kaikki, lyhyetkin, matkat autolla.

Lappeen Marian kirkolta on Kisapuiston jäähallin ovelle 2 358 metrin matka kävellen. Kisapuiston sanotaan olevan niin kaukana keskustasta, ettei sinne voisi edes kuvitella kävelevänsä.

Varusmiesten odotetaan vetävän ainakin 2 358 metriä 12 minuutissa, mutta meille muille se on ylipääsemätön suoritus jopa ilman aikarajaa.

Kun ihmetellään miksi Cooper-tulokset laskevat ja kansa on rapakunnossa, syy on tämä asenne. Viikoittaiset urheilusuoritukset eivät riitä, jos kaikessa muussa hypätään autoon.

Suurin on parkkipaikka

Päivi Virta-Salo

Kisapuiston uuden jäähallin havainnekuvissa pääroolissa on suuri parkkipaikka.
Kisapuiston uuden jäähallin havainnekuvissa pääroolissa on suuri parkkipaikka.

Kisapuiston jäähallin havainnekuvat näyttävät, että suurimman tilan vie valtava pysäköintialue. Parkkipaikkaa pidetään itsestään selvyytenä, mutta mitä jos uusi jäähalli rakennettaisiin ilman?

Jos pääasiallinen tapa saapua jäähallille olisi kävely tai polkupyörä, yksin sillä olisi mittavat terveysvaikutukset. Parkkipaikattomuus pakottaisi myös kehittämään peli-iltojen bussiliikenteen sille tasolle, että kauempaa Kisapuistoon kuljettaisiin pääasiassa linja-autolla. Tällöin hyötyliikuntaa saisi matkalla kotiovelta bussipysäkille.

Myös vieraskannattajat saisivat osansa: Lappeenrannan rautatieasemalta on helppo kävellä Kisapuistoon 2 358 metrin matka, kunhan reitille laitetaan opasteet.

Jäähallia ei tietenkään voi jättää kokonaan ilman parkkipaikkaa: Esimerkiksi liikuntarajoitteisten täytyy päästä autolla suoraan ovelle ja itse hallin pitää olla esteetön. Juniorien treenit ja turnaukset vaativat pienen parkkipaikan ja SaiPalla on kannattajia pitkin maakuntaa, joille pitää järjestää jonkinlainen pääsy hallille.

Lappeenrantalaisille parkkimaksut ovat tunnetusti kryptoniittia.

On epätodennäköistä, että kaupunki rakentaa jäähallin ilman parkkipaikkaa. Oikeasti riittää, että Kisapuiston parkkipaikasta tehdään maksullinen.

Maksullinen pysäköinti on käytäntö monilla Liiga-paikkakunnilla. Järjestävä seura kerää varoja ja parkkimaksut torjuvat ruuhkia, kun on jokin syy olla menemättä hallille autolla.

Lappeenrantalaisille parkkimaksut ovat tunnetusti kryptoniittia, joten keino olisi tehokas.

Maksu voisi koskea vain lappeenrantalaisia ja ulkopaikkakuntalaisilta sen voisi jättää perimättä – kunhan kulkevat kimppakyydeillä.

Liikunta etusijalla, jos hallille saavutaan jalan

Kisapuiston uudesta jäähallista puhutaan ensisijaisesti liikuntahankkeena. Jos liikunta todella asetetaan ykköstavoitteeksi, pitää projekti toteuttaa niin, että mahdollisimman suuri osa ihmisistä kulkee hallille jalkaisin tai pyörällä.

Samalla Euroopan vihrein kaupunki virittäisi bussireitit ja -vuorot kuntoon: Otteluiltoina Jouko olisi ensisijainen keino saapua jäähallille muualta Lappeenrannasta.

Olisi hölmöä rakentaa kymmenien miljoonien eurojen uusi jäähalli, mutta tehdä kaikki muu kuten ennenkin. Tähän on ainakin 2 358 syytä.

Kirjoittaja on Etelä-Saimaan verkkotuottaja.

Luetuimmat