Kolumni: Aluksi yritin vastustella, mutta se oli turhaa – rakastuin Moukkaan ja nyt oloni on tyhjääkin tyhjempi

Matkustelu ranskalaismiehen kanssa Lähi-idässä ja Venäjällä oli toisaalta myös opettavaista.

Liisa Kukkola

Kolumni: Aluksi yritin vastustella, mutta se oli turhaa – rakastuin Moukkaan ja nyt oloni on tyhjääkin tyhjempi

Kiukuttelin viime keväänä aviomiehelleni aika lailla sekä päin naamaa että passiivis-aggressivisesti mököttäen.

Ärsytti suunnattomasti, että hän käytti suuren osan vapaa-ajastaan sohvalla tuijottaen läppäristä ranskalaista Le Bureau -sarjaa sen sijaan, että olisi tullut auttamaan minua sipulin pilppuamisessa tai lattian lakaisemisessa.

Kun hän sitten hetkeksi nousi ruudun äärestä, alkoi hyvien huomenien toivottelu ranskaksi ja kiittely valmistamastani ruoasta arabiaksi.

Ärsytti entistä enemmän.

Jaksaisinko katsoa reilun työviikon verran tv-sarjaa?

Samaan aikaan Facebookin tv-ryhmässä yksi sun toinen kehui mieheni seuraamaa, Ranskan turvallisuuspalvelu DSGE:stä kertova sarjaa. Jopa Supo kiitteli sitä Twitterissä.

Kaikkien mielestä Le Bureau oli älykäs ja monitasoinen tv-sarja, jossa vakoojan arki näyttäytyy lähes inhorealistisena päänsisäisenä toimintana eikä kukaan missään vaiheessa pelastaudu varmalta hukkumiselta ydinvoimalan lauhdevesiin.

Yritin vastustella sarjaa pitkään. En tietenkään suin päin voinut ryhtyä sellaiseen, josta olin miestäni kovin sanoin moittinut.

Sitä paitsi urakka tuntui liian vaativalta. Keväällä sarjasta oli nähtävillä Areenassa neljä tuotantokautta, joissa jokaisessa on kymmenen noin tunnin mittaista jaksoa. Katsottavaa oli niin paljon, että ahdistuin pelkästä katsomisen ajatuksesta.

Heinäkuun alusta kausia on ollut Areenassa yksi enemmän. Ja Ranskassa tehdään kuumeisesti uutta, kuudetta kautta.

Matkustelin Moukan kanssa ympäri maailmaa

Niinhän siinä kuitenkin ja tietenkin kävi, että vähän ajan päästä olin kotona yhtä ärsyttävä kuin mies oli ollut paria kuukautta aikaisemmin. Tytär toi myös julki mielipiteensä ihmisestä, joka yrittää koko ajan puhua ranskaa, vaikkei sitä osaa. Se ei ollut kannustavaa.

Minua se ei kuitenkaan häirinnyt. Matkasin sarjan päähenkilön, peitetehtävissä olevan agentti Malotroun (suomeksi Moukka) mukana Pariisiin, Lähi-itään, Moskovaan ja jännitin sarjan tapahtumia varpaankynnet käppyrällä.

Kyllä, rakastuin tähän Mathieu Kassovitzin esittämään roolihahmoon ja olin mustasukkainen tämän naisystävälle, syyrialaiselle Nadialle, jonka ranska kuulosti yhtä täydelliseltä kuin miltä hän näytti.

Ranskalainen arroganssi on niin supèr!

Menin miestäni pidemmälle ja aloin opetella ranskaa, joka nyt vaan on maailman upein kieli – pardon italia, jota myös rakastan ja opettelen.

Olen aivan varma, että ranskalaisten puhuma kieli on vaikuttanut heidän mielenlaatuunsa. Jos sorauttaa joka ärrän, jättää puolet kirjaimista lausumatta ja lausuu ne loputkin aivan eri tavalla kuin ne on kirjoitettu, olen melko varma, että voi suhtautua elämään ja kanssaihmisiin samanlaisella, yhtä tyylikkään ylimielisellä tavalla.

Samasta ironisesta arroganssista kertoo myös agenttini nimi. La Bureaun kaikkien peitetehtävissä olevien nimet ovat kotoisin Tintti-sarjakuvista, ja ne ovat kapteeni Haddockin käyttämiä haukkumasanoja. Käyttikö hän edes muita sanoja?

Sain viimein viikko sitten katsottua myös viidennen tuotantokauden viimeiset osat. Halusin pitkittää minun ja Moukan yhteistä taivalta, sillä tiesin viimeisen jakson jälkeen elämän tuntuvan tyhjältä.

Minun pitää kirjoittaa väärässä aikamuodossa, että J'ai raison, sillä en osaa vielä sanoa ranskaksi, että olin oikeassa. Mutta turha luulla, että pyydän sitä anteeksi.

Kirjoittaja on Etelä-Saimaan toimittaja.

Luetuimmat