Kolumni: Vuokra-asujana maksan mielelläni huolettomuudesta ja uudesta kodista kaupungin ydinkeskustassa — Omistusasunto ei enää ole jokaisen unelma, ja perisuomalainen omistamisen perinne on muuttumassa

Kai Skyttä

Kolumni: Vuokra-asujana maksan mielelläni huolettomuudesta ja uudesta kodista kaupungin ydinkeskustassa — Omistusasunto ei enää ole jokaisen unelma, ja perisuomalainen omistamisen perinne on muuttumassa

Kun minä, vakituisessa työsuhteessa oleva kolmekymppinen, kerron, että asunnon ostaminen ei kiinnosta, ihmisten reaktiot ovat joskus jyrkkiä: ”Oletko miettinyt, että mistä sinä oikein maksat vuokraa? Rahasi menevät hukkaan!”

Mistäkö maksan? Maksan kaupungin ydinkeskustassa sijaitsevasta, uudesta ja kohtuuhintaisesta vuokrakodista, joka tuntuu yhtä paljon kodilta kuin sellainen, josta lyhentäisin asuntolainaa.

Maksan huolettomuudesta. Voin vaihtaa asuntoa näppärästi, jos elämäntilanne muuttuu. Maksan siitä, että vuokranantajan vastuulla on iso osa asunnon mahdollisista korjaustöistä.

Maaseudulla ja hiipuvilla teollisuuspaikkakunnilla ei riitä nuoria aikuisia ostamaan asuntoja.

Vanha perisuomalainen asunnon omistamisen perinne on muuttumassa. Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna enää alle puolet 30–34-vuotiaiden suomalaisten asuntokunnista asui omistusasunnossa.

Luku ei yllätä. Moni nuori aikuinen ei halua asettaa talouttaan turhan kireälle. Muhkeaan asuntolainaan sitoutumisen sijaan rahaa halutaan käyttää matkusteluun, muihin elämyksiin ja ylipäätään vapaampaan elämään.

Kasvukeskuksissa asunnon voi saada kaupaksi helpostikin, mutta maaseudulla ja hiipuvilla teollisuuspaikkakunnilla ei riitä nuoria aikuisia ostamaan asuntoja. Myyntiajat pitkittyvät, ja hinnat kääntyvät laskuun. Asunto ei enää ole ikuinen investointi, eikä omistaja läheskään aina saa siitä omaansa takaisin.

Taloudellisesti viisainta on valita oma asumismuoto elämäntilanteen ja varallisuuden mukaan. Asuntoa ei kannata ostaa vain siksi, että niin on ennenkin tehty.