Kolumni: Rakkaus veitsenterällä, eli miksi lopetin leffakäynnit Lappeenrannassa ja innostuin elokuvien sijasta elävästä musiikista

Kolumni: Rakkaus veitsenterällä, eli miksi lopetin leffakäynnit Lappeenrannassa ja innostuin elokuvien sijasta elävästä musiikista

Peter Weir ohjasi elokuvan Rakkaus veitsenterällä (The Year of Living Dangerously) vuonna 1983. Palkittu elokuva kertoo Indonesian vallankaappausyrityksestä vuonna 1965 ja siitä raportoivista toimittajista.

Elokuvan alkuperäinen ja suomennettu nimi puolestaan kertovat suhteestani elokuvaan viime vuosina, erityisesti viime vuonna. Vuosi 2018 oli henkilökohtaisesti vaarallista aikaa, sillä en käynyt Lappeenrannassa kertaakaan elokuvissa ennen kuin Kulttuuritila Nuijamies aloitti toimintansa syyskuussa. Näin kotikaupungissani valkokankaalta vain kaksi elokuvaa.

Voinee sanoa, että rakas harrastukseni lakkasi kuin veitsellä olisi leikattu.

Viimeiset 35 vuotta teatterissa nähty elokuva on ollut intohimoni, ainakin ajankäytöllisesti arvioituna. Aikuisiällä olen käynyt keskimäärin yksi—kaksi kertaa viikossa elokuvissa, vuosittain olen nähnyt teatterissa siis noin 50—100 leffaa. Kyllä, olen varmaankin ainakin osittain syyllinen siihen, että yleisömäärä on vähentynyt Lappeenrannassa enemmän kuin valtakunnassa keskimäärin.

Ei ole haluttanut antaa rahaa kansainväliselle pörssiyhtiölle.

Siihen on ollut omakohtaisia syitä.

Ei ole haluttanut antaa rahaa kansainväliselle pörssiyhtiölle. Olen kasvanut Hollywoodin perustarjonnan kohderyhmästä yli ja nähnyt riittävän (vai liian?) usein sen toistavan itseään kuin loputtomassa loopissa.

Kiinnostavia elokuvia on toki edelleen tarjolla. Ne voi käydä katsomassa muualla, esimerkiksi Imatralla, mutta yhä useammin teatterikäynninkin voi vain jättää väliin.

Millä sitten poistaa se vaara, jonka elokuvataiteellinen aliravitsemus mahdollisesti aiheuttaa? Vastaukseni ei ole ollut suoratoistopalveluiden, vaan muun paikallisen kulttuuritarjonnan hyödyntäminen.

Esimerkiksi elävää musiikkia on nykyisin tarjolla kuin eläviä kuvia, eikä soittoa tarvitse kaikissa paikoissa enää odottaa puoleen yöhön, vaan se soi parhaaseen katseluaikaan ja usein leffalipun hintaa halvemmalla.

Hyvien kuulokuvien lisäksi niihin käytetty rahakin jää paikallisille firmoille.

Kirjoittaja on Etelä-Saimaan kulttuuritoimittaja.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet