Kolumni: Kissan katoamisesta alkoi kakkamyrsky

Kissa otti hatkat elokuussa. Viikon kestäneen reissun aikana tunteet vaihtelivat epätoivosta ja surusta huoleen. Kissa palasi, vähän liiankin hyvävoimaisena viikon oman onnensa nojassa olleeksi. Heräsi epäily, että oliko se sittenkin makaillut jonkun sohvalla.

Lokakuussa kissa lähti uudelleen. Sitä ei ole sen koomin näkynyt. Lemmikkiä on surtu, koska se on tärkeä.

Kun kissa lähti, ilmoitin siitä sosiaalisessa mediassa. Katoamisilmoitus levisi kuin kulovalkea kadonneiden lemmikkien palstoille.

Kommentointi ei ollut pelkästään empaattista. Toisten kommentoijien mielestä oli ihan oikein, että kissa lähti. Kissan paikka on sisällä kotona, eikä vaarojen armoilla ulkona, kommentoitiin. Miten me olemme oikein kissaamme kohdelleet? Ei kissa lähde kotoa, jos sen olot ovat kunnossa, oli muutaman mielipide.

Steriloitu, madotettu, rokotettu, sirutettu ja hyvin ruokittu kissa eli sananmukaisesti kissanpäiviä. Sisällä makailun lomassa se metsästi kanalasta hiiret.

En tiennyt syyllistyneeni kommenteissa mainittuun eläinrääkkäykseen, kun annoin kissan elää sellaista elämää, mihin se on alunperin tarkoitettu.

Yli 10 000 vuotta sitten ihminen työllisti kissat suojamaan viljavarastoja. Vaikka ihminen kesytti sen, pedon vaistot eivät kadonneet ainakaan maatiaiskissoilta. Jalostus on toki karsinut joiltakin roduilta alkukantaisimmat vaistot. Kuitenkin kissoja käytetään yhä maaseudulla jyrsijöiden hävittämiseen.

Onko sisällä elävän kissan elämä jollakin tavalla parempaa kuin sen, joka hoitaa tehtävänsä jyrsijöiden pyytäjänä? En tiedä, koska sellaista minulla ei ole ollut.

Se, että ihminen on vieraantunut luonnosta ja koettaa kovaa kyytiä tehdä samaa myös lemmikeilleen on johtanut vakaviin terveysongelmiin ja käytöshäiriöihin. Minusta se, jos mikä, on eläinrääkkäystä.

Jos kuitenkin näet töpöhäntäisen, pääväriltään mustan kissan sohvallasi, ota yhteyttä. Sitä kaivataan.

Kirjoittaja on Kaakon Viestinnän uutistoimittaja.

Luetuimmat