Kolumni: Kesä kaikilla, onni hanhilla – Miksi keidas keskellä Lappeenrantaa on jätetty lintujen paratiisiksi?

Petteri Värtö

Valkoposkihanhet nousevat maihin monilla rannoilla Lappeenrannassa ja muissa kaupungeissa. Kuva Halkosaaresta.
Valkoposkihanhet nousevat maihin monilla rannoilla Lappeenrannassa ja muissa kaupungeissa. Kuva Halkosaaresta.

Suomen kanadanhanhipopulaatio sai alkunsa vuonna 1970. Pohjois-Amerikasta kotoisin olevan, suurikokoisen ja ihmistä pelkäämättömän hanhilajin istutukset alkoivat tuolloin.

Valkoposkihanhen ensimmäinen pesintä Suomessa löytyi vuonna 1981. Sen uhanalaisuusluokitus on "elinvoimainen", mutta toisin kuin kanadanserkkua, sitä ei voi metsästää.

Vielä.

Hanhiongelmista on puhuttu vuosia, mutta vasta kulunut kevät sai kovat piippuun, kun isot populaatiot huilasivat Venäjän sijasta Suomen puolella syöden samalla viljelijöiden tulevan sadon.

Hanhien harventaminen ampumalla ei toteutune pikaisesti, mikä tuntuu oudolta, jos sitä vertaa muiden vesilintujen metsästykseen. Esimerkiksi sorsavahingoista ei hirveästi kuule, ja silti niitä saa paukutella hengiltä.

Hanhihaitat nousivat esiin alkutuotannon yhteydessä, mutta virkistyskäytöllekin koituvat ongelmat ovat yhteiskunnallisia menetyksiä.

Kadotettu paratiisi

Halkosaaressa Lappeenrannassa olen seurannut hanhien porskutusta 1990-luvun alusta. Kanta on vahvistunut vuosittain, ja eläminen hanhien kanssa vaikeutunut koko ajan.

2000-luvulla rantaelämä ilman hanhia ja niiden jätöksiä oli mahdollista vielä alkukesästä.

Sään salliessa tavan kaupunkilainen pystyi oikaisemaan ruotonsa kaupungin ylläpitämälle viheralueelle toukokuussa ja kesäkuun alussakin. Sitten tulivat rantarosvot, ja ihmisille verovaroin rakennettu keidas oli menetetty.

Nykyisin paikka on varkaiden paratiisi jo vapusta.

Halkosaaren ohella ongelmaa koskee monia muitakin kaupungin valvottuja rantoja.

Esimerkiksi Myllysaari on hanhien buffetpöytä ja pesupaikka varhain aamulla ja myöhään illalla. Päivisin lapsiperheet sitten telmivät hiekalla, ja päivetystä hakevat makaavat tai jumppaavat nurtsilla.

Ihmisille verovaroin rakennettu keidas on menetetty.

Itse en enää tohdi levittää rantapeittoani enkä liata sandaalejani niillä nurkilla.

Hanhenpaska on ensimmäisen maailman ongelma. Siitä kärsivät tällaiset autottomat, mökittömät, omakotitontittomat ja veneettömät tavalliset ihmiset, jotka haluaisivat viettää aurinkoiset päivänsä rannalla.

Hanhia vastaan minulla ei sinänsä ole mitään, mutta niiden jätösten hajussa ja päällä makaaminen vain kuvottaa ja vääntää karskimpiakin sisuskaluja.

Koirapartioita vai rantavahteja?

Lappeenranta laajoine virkistyskäyttöön varattuine ranta-alueineen ei kärvistele hanhiongelman kanssa yksin.

Moni rantakaupunki ja niiden asukkaat kärsivät kesäisin hanhien aiheuttamista ongelmista rannoilla ja muilla vapaa-ajan viettoon tarkoitetuilla viheralueilla ja ovat olleet yhtä voimattomia niiden kanssa. Pääkaupunkiseudulla on kokeiltu hätistellä hanhia koirapartioilla, ja joitakin varovaisia merkkejä onnistumisesta on olemassa.

Kaupunki ylläpitää rantoja ja huolehtii niiden kunnosta, mutta työhön ei sisälly jätöksen siivoilua, koska hanhien tuotantolinja suoltaa sitä jatkuvasti ja koska henkilöstöllä on viljalti muutakin tekemistä.

Mikä neuvoksi?

Talvikaudella kirjastoissa on lukukoiria rohkaisemassa lapsia lukemaan. Jospa koiraharrastajista löytyisi partioijia rannoillekin. Karskeja, muita eläimiä hätyytteleviä koiria ainakin löytyy, viimeisimpien tietojen mukaan erityisesti Kanavansuulta.

Voisi kokeilla myös rekrytointia.

Esimerkiksi kuivasta Kouvolasta saattaisi saada kausityöntekijän, joka hätistelisi hanhia ja postaisi urotekojaan sosiaalisen median kanaviin.

Tästä löytyy jo toimiva mallikin: Australiahan on palkannut rantavahteja, jotka oman toimen ohessa markkinoivat reipasta ulkoilmaelämää.

Loppujen lopuksi on ihan sama, miten kaupunki ratkaisee virkistysalueidensa nykyiset hanhiongelmat. Alueista nauttivalle merkittävää on ainoastaan mahdollisuus nauttia piknikeväänsä ja pussikaljansa oikeasti rentoutuen ja täysin siemauksin.

Kirjoittaja on Etelä-Saimaan kulttuuritoimittaja.

Luetuimmat