Kolumni: Minä kuuntelen sinua, joten kuuntele sinäkin minua, olimmepa minkä ikäisiä tahansa

Kolumni: Minä kuuntelen sinua, joten kuuntele sinäkin minua, olimmepa minkä ikäisiä tahansa

”Otin teistä kuvan, kun olette niin nuoria”.

Osallistuin keväällä keskustelutapahtumaan, jossa osanottajina oli opiskelukavereitani ja muita asiasta kiinnostuneita.

Tilaisuuden jälkeen eräs vanhempi keskustelija yhytti porukkamme rappukäytävässä. Hän kertoi iloisesti ottaneensa meistä kuvan ja lähettäneensä sen vanhalle ystävälleen. ”Koska olette niin nuoria”, kuuluivat saatesanat.

Tunsin oloni epämukavaksi. Minusta otettiin tietämättäni kuva siksi, että edustan tiettyä ikäryhmää.

Olen varma siitä, ettei kuvaaja tarkoittanut pahaa. Mutta entä jos tilanteen kääntäisi toisin päin: Jos minä ottaisin hänestä kuvan siksi, että hän on mielestäni vanha. Jakaisin sen kaverilleni, että katso, tässä on vanha ihminen.

Kuulostaako nöyryyttävältä? Niin minustakin.

Samalla tavalla päädyn luokitelluksi tiettyyn lokeroon, kun minun oletetaan tietävän tai osaavan jotain ikäni vuoksi. Tai kun jaksamistani perustellaan tai uupumustani ihmetellään virkkeellä ”kyllähän nuorena jaksaa”.

Tai kun saan palautetta siitä, että Lauantai-liitteessä parasta on kuvani, kesäinen kuva nuoresta ihmisestä. Tulee tunne, ettei kirjoittamallani tekstillä ole niin väliksi, kun kuvassa on kiva nuori ihminen.

Välillä tuntuu, ettei lokeroiden edustajilla ole ääntä, on vain ikä. Vanhukset ja nuoret luokitellaan usein ikään kuin kasvottomiksi ryhmiksi. Mutta jos joku lokeroon kuuluvista sanoo jotain fiksua, tehdään siitä numero: Niin nuori ihminen ja niin hyvää sanottavaa.

Ikäni määrittää minua, mutta tässä asiassa niin ei pidä olla: Minä kuuntelen sinua, kuuntele sinäkin minua.

Kirjoittaja on Etelä-Saimaan toimittaja ja ES-Lauantain sijaistava tuottaja.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut