Kolumni: Isälle savoksi ja muille imatralaisesti – Lapsuus ja nuoruus murteiden sekamelskassa täytti mielen syöverit

Kai Skyttä

Kolumni: Isälle savoksi ja muille imatralaisesti – Lapsuus ja nuoruus murteiden sekamelskassa täytti mielen syöverit

Synnyinseutuni Hauklapin luontaisetujen joukosta löytyvät kuuluminen kahden kunnan, kahden maakunnan ja ennen kaikkea kahden murteen raja-alueelle. Rajalta toden totta voi aistia monenlaista.

Lapsena kylässä pääsi kuulemaan Ruokolahden ja Puumalan murretta sekä niiden kaikkia mahdollisia välimuotoja ja eri aikakausien kerrostumia.

Kylässä oli tuolloin vähintään yhtä paljon eri murrealueilta muuttaneita kuin kanta-asukkaita.

Jokainen kyläläinen puhui erilaista murretta, ja tämän kaikki myös tiedostivat.

Kylän alkuasukkaiden murre, sikäli kun sellaista pystyy määrittelemään, oli enimmäkseen karjalaisväristä, mutta korvin kuultavilla savolaisuuksilla höystettyä. Oliko karjalainen vai savolainen soundi voitolla, vaihteli yksilöittäin ja perheittäin.

Kotona karjalaisempaa ja savolaisempaa kuin kylällä

Kotona odotti toinen todellisuus uusine vaikutteineen.

Rautjärveläisen äitini murre oli hyvin lähellä sitä, mitä Imatralla ja pitäjillä varttunut väki ja osin keski-ikäisetkin puhuvat. Se oli karjalaisempaa kuin kotikylän murre. Rautjärveläiseen korvaan Hauklapin murre kuulosti lähes savolta svaavokaleineen ja partisiipin essiiveineen kaikkineen.

– On ilemoja piisana, oli tyypillinen sääkeskustelun avaus.

Isän rantasalmelaisuus ei paljastunut täydellä voimallaan arkielämässä, mutta Savon murre elpyi salamannopeasti, kun toinen selvästi savolainen sattui juttuetäisyydelle.

Rautjärvi elvytti, Rantasalmi herätti

Sukulaisvierailut Rautjärvelle vahvistivat Etelä-Karjalan murretta. Samalla ilmeni, että äidin puheesta vanhimmat ja erikoisimmat rautjärveläiset erityispiirteet olivat karsiutuneet. Muutto peltomaisemasta metsän keskelle muutti myös äidin murretta.

Isän suupielistä näkee, onko lohkaisu onnistunut.

Teimme sukulaisvierailuja Savoon noin neljä kertaa vuodessa. Rantasalmen murteen katkelmat taltioituivat yhtä jämäkästi alitajuntaan kuin mummon järjestämä havaintoesitys kopratalkkunan syömisestä. Lisämaustetta oli tarjolla Leppävirralla, ja sieltä sitä todella tuli kaikkien aistien täydeltä.

Ajattelin aina, että jos viettäisin Savossa vähän pidempään, alkaisin itsekin puhua murretta. Se yritti tarttua muttei lopulta kuitenkaan.

Äiti halusi lapsista karjalaisia ja onnistui suurelta osin

Kaikki kuulemani murteet taltioituivat alitajuntaan, mutta ne eivät päässeet puheeseen asti. Vaikutteita oli niin paljon, että ne kumosivat toisensa.

Kun Hauklappi on harvaan asuttu ja etäisyydet pitkiä, äidin murre korostui vahvimpana yksittäisenä tekijänä. Yleensä lapsiin tarttuu paikkakunnan murre, mutta täällä se ei pätenyt.

Lisäksi äiti halusi painokkaasti lasten olevan karjalaisia eikä mitään vähempää, minkä olen nyt myöhemmin tajunnut. Mielen syövereissä on kuitenkin aikamoinen varasto kotikylän sekamurteita sekä Savon murretta. Alitajunnalle ei äitikään mahtanut mitään.

Lohkaisuja savoksi mutta vain yksityisesti

Isä ei enää kuule Savon murretta ympärillään. Ei hätää, poika auttaa. Hän ammentaa mielen syövereistään.

Tilanteen niin vaatiessa pystyn lohkaisemaan jotakin savoksi ja vähän enemmänkin. En ole tässä asiassa kätkenyt kynttilää vakan alle. Isän suupielistä näkee, onko lohkaisu onnistunut.

Tuskinpa Eksote panee pahakseen, että tarjoan muutakin kuin alimman tukiluokan omaishoitoa. Oman murteen kuuleminen on myös lääkettä ja kuulonhuoltoa sekä vahvistaa kotona pärjäämistä karjalaisessa ympäristössä.

Savon murre on ja pysyy yksityiskäytössä. Sitä ei ole tarkoitettu ulkopuolisille. Lipsahduksia pitää varoa, eikä niitä juuri olekaan sattunut.

Kommentoidut