Kolumni: Pelkäsin mokaamista, hiihtokilpailuja ja sitä, etten sovi joukkoon — ”Itkupillin” ensimmäinen koulupäivä ei ole ruusuilla tanssimista, ja erilaisuuden ymmärtämisessä on yhä parantamisen varaa

Kolumni: Pelkäsin mokaamista, hiihtokilpailuja ja sitä, etten sovi joukkoon — ”Itkupillin” ensimmäinen koulupäivä ei ole ruusuilla tanssimista, ja erilaisuuden ymmärtämisessä on yhä parantamisen varaa

Kuluvalla viikolla olen lukenut eri medioista juttuja lapsista, jotka aloittivat koulutiensä intoa puhkuen. Hienoa!

Tämänkaltainen ei kuitenkaan ole kaikkien lasten ja perheiden todellisuus.

Haluaisin lukea myös niistä koululaisista, joiden sydän jyskyttää ja vatsa menee sekaisin kesälomapäivien vähetessä.

Naurettaisiinko minulle, kun pitäisin esitelmää ja sanoisin jotain väärin?



Arvosanat eivät kerro, miten koulussa menee. Minä olin hyvä oppilas. Sain lempiaineistani briljantteja arvosanoja, muista vähintään keskinkertaisia. Silti muistikuvani ensimmäisistä koulupäivistä kesäloman jälkeen eivät ole ruusuiset.

Olin pelokas lapsi. En hermoillut sitä, että pärjäisinkö eri oppiaineissa, mutta jännitin toisia ihmisiä. Saisinko kavereita, sopeutuisinko joukkoon? Naurettaisiinko minulle, kun pitäisin esitelmää ja sanoisin jotain väärin?

Pelkäsin hiihtokilpailuja ja sitä, että ruoaksi olisi jotain, mitä en pysty syömään.
Ahdistustani ei helpottanut se, että kuulin joiltakin koulukavereilta ja tutuilta aikuisiltakin, että olen liian herkkä. Itkupilli.

Uskon, että ajat ovat muuttuneet, ja aikuiset kuulevat lapsia paremmin kuin vuosituhannen vaihteessa. Lasten ja nuorten kohtaamisessa on kuitenkin edelleen parantamisen varaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) toissa keväänä teettämästä Kouluterveyskyselystä ilmenee, että jopa kolmannes kyselyyn vastanneista lapsista ja nuorista tarvitsisi enemmän tukea huoliinsa koulukuraattorilta ja -psykologilta.


Kirjoittaja on Etelä-Saimaan toimittaja ja ES-Lauantain tuottaja.

Luetuimmat

Kommentoidut