Kolumni: Tuntemani sotilas

Oliko se nyt joululoma vuoden vaihteessa 1954—55, kun jalkapuoli veljeni istui kammarissa kaksi päivää ja luki kirjaa.

Ei hän mikään hidas lukija ollut, ei ollenkaan. Sattui vaan käteen kirja, joka kiinnosti tavallista enemmän. Olisi ollut sen ajan kirjamessujen valtti.

Velipojan tuntolevyn numero oli 662849

Itsekin olin silloin siskolta saanut jouluksi kirjalahjan, ehkä kirkasotsaisen Aaro Hongan poikakirjan Luostarin salaisuus selviää. Sen seikkailut lukaisi jo aattoiltana.
Velipojan seikkailukirja oli vähemmän kirkasotsaisen Väinö Linnan Tuntematon sotilas.

Sitä silloin ihmettelin, miksi velipoika niin hartaasti uutuuskirjaan tutustui. Vasta myöhemmin minulle selvisi syy.

Hän epäilemättä sijoitti itsensä kartalle niin jatkosodan aika-avaruudessa kuin JR 8:n marssireitilläkin: heinäkuussa 1941 Tohmajärvelle, sieltä Prääsään, Vilkaan, Tsalkkiin, Petroskoihin, kahdeksi vuodeksi Syvärille ja lopulta heinäkuussa 1944 takaisin Loimolaan.

Tämä aikataulu ja reitti olivat samat kuin Linnan konekiväärikomppanialla, jonka kohtaloihin Suomen kansa jälleen kuluneena viikonvaihteena on suurin joukoin tutustunut.

Itse en vielä ole uutta elokuvaa nähnyt. Löytyisikö siitä jotain, jonka avulla ymmärtäisin?

Velipojan tuntolevyn numero oli 662849. Kysyinkö sitä häneltä?

No en. Netistä sen löysin, kun silmä sattumalta osui II/JR 8:n 4. komppanian II joukkueen tuntolevyluetteloon vuodelta 1944.

Jatkosota päättyi 5.9.1944, velipojan sota jo heinäkuussa, kun JR 8 oli mukana pysäyttämässä neuvostoarmeijan hyökkäystä Loimolassa.

Hänen jalkaansa osui lähitaistelussa luoti. Sairaalassa jalka pantiin siistimmin poikki. Edessä oli 20 vuotta totuttelemista proteesiin ja evakkotiehen. Sitten petti sydän.

Siitä kyselemisestä vielä. Vennäin sannaa, sanaakaan en veljeni kanssa sodasta puhunut, vaikka yhdessä maalaistaloa elettiin ja välit olivat kunnossa.

Ei ollut tapana.

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva toimittaja.