Päätoimittajalta: Leipää vangeille ja armelias patruuna – kaksi tarinaa keväästä 1918

Päätoimittajalta:  Leipää vangeille ja armelias patruuna – kaksi tarinaa keväästä 1918

Eva työskentelee Seurahuoneella. Ravintolasta jää välillä ruokaa yli, niin että nuori nainen saa sitä myös omaan käyttöönsä.

Siitä oli iloa. Suomen sisällissodan jälkeen Savossa eletään niukkoja aikoja. Eva pystyy auttamaan sukulaisiaan, joilla on pulaa ruoasta.

Välillä hän kuitenkin nappaa leipää helmoihinsa ja marssii kohti Kuopion varuskunta-aluetta. Siellä on vielä niukempaa. Aidan raoista Eva työntää leivänkannikoita punavangeille, jotka sodan jälkeen sinne koottiin.

Samaan aikaan Uudenmaan Karkkilassa Sofia-rouva pakkailee ruokapaketteja ja odottelee naapurin tyttöä lapsenlikaksi. Hänen miehensä Karl on päätynyt Hyvinkäälle vankileirille, jonne vaimo nyt suuntaa ruokanyssäköineen.

Terästehtaalla työskennellyt mies oli punainen, mutta ei päätynyt lainkaan sotimaan. Pikkupaikkakunnan punakaartilaiset kerääntyivät kyllä kolme kertaa odottamaan junaa Tampereen taisteluihin. Kyyti vaan ei koskaan tullut.

Sodan jälkeen kapinoitsijat oli kutsuttu luovuttamaan aseensa seurojentalolle. Sieltä olikin seurannut matka vankileirille.

Karl ja Sofia ovat onnekkaita muiden paikkakunnan punakaartilaisten tavoin. Parin viikon päästä Högforsin tehtaan patruuna marssii leirille työmiestensä nimilistan kanssa. Näitä tarvitaan valimoa käynnistämään.

Karlin vankileiri päättyy siihen ja Sofia saa miehensä takaisin.

 

Nämä tarinat ovat oman sukuni historiaa. Eva oli mummoni äiti, jonka mukaan itse olen saanut nimeni. Sofia puolestaan ukin äiti.

Melkein jokaisesta suvusta löytyy vastaavia tarinoita. Sisällissodan kokeneet eivät välttämättä ole puhuneet ajasta avoimesti, mutta tutkimustietoa aiheesta on.

Esimerkiksi Suomen sotasurmat -projekti kokosi vuosituhannen vaihteessa yhteen paljon tietoa aiheesta.

 

Vuonna 1918 arviolta melkein 40 000 suomalaista kuoli sodan seurauksena. Se oli noin prosentti sen aikaisesta väestöstä. Karkkilassa asiat etenivät rauhallisemmin kuin esimerkiksi Etelä-Karjalassa.

Luumäen taisteluissa kaatui ihmisiä jo ennen varsinaista sotaa. Sodan aikana alueella käytiin isoja taisteluja. Sen jälkeisistä tapahtumista muistetaan punaisten teloitus Lappeenrannan linnoituksen rinteellä.

 

Kaiken tämän jälkeen suomalaisten suurin saavutus sodan jälkeen oli yhtenäisyyden löytyminen.

Karkkilan tehtaan patruuna Hjalmar Linder oli tässä aikaansa edellä. Hänen kerrotaan käyneen Suomenlinnan vankileirillä ja järkyttyneen. Kohta hän vaati Hufvudstadsbladet-lehteen kirjoittamassaan artikkelissa voittajilta armeliaisuutta.

Aika ei vielä ollut kypsä. Patruuna sai vihat niskoilleen ja muutti pois Suomesta kesäkuussa 1918.

Evan kotonakaan ideologista yhtenäisyyttä ei heti löytynyt. Yksi hänen pojistaan kannatti oikeistoradikaalia IKL:ää, ja toinen tavoitteli auvoa kommunismia uhkuneesta Neuvostoliitosta.

Talvisotaan lähdettiin kuitenkin yhdessä rintamassa.

Kirjoittaja on Etelä-Saimaan vastaava päätoimittaja.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.