Jari Lepän kolumni: Yhdessä myös seuraavat sata vuotta

Tänä vuonna olemme saaneet juhlia satavuotiasta isänmaata. Erilaisia juhlatilaisuuksia on pidetty hengästyttävä määrä, etenkin kun mukaan lasketaan erilaisten järjestöjen omat satavuotisjuhlat. Vuonna 1917 päätimme Suomen itsenäisyyden lisäksi järjestäytyä moniin yhdistyksiin.

Itsenäisyyttä on juhlittu teemalla ”yhdessä”. Yhdessä tekeminen ja kansamme yhtenäisyys ovatkin suurin syy sille, että Suomi on kehittynyt sadassa vuodessa maailman parhaimmaksi maaksi. Vaikka julkisesta keskustelusta voisi muuta välillä päätellä, on Suomen taival upea menestystarina. Maailman talousfoorumi WEF:n tilastojen mukaan Suomi on muun muassa maailman turvallisin, 3. tasa-arvoisin sekä 5. onnellisin maa. Myös koulutuksen saralla olemme maailman kärkeä.

Vaikka on edelleen lottovoitto syntyä Suomeen, on meidän tehtävä yhdessä kotimaastamme vieläkin parempi. Jokaista meistä tarvitaan, jotta saamme hyvinvointiamme parannettua entisestään. Lapsiamme ja nuoriamme on tuettava heidän elämän poluillaan, jotta he löytävät paikkansa yhteiskunnassa, jossa toteuttaa omia unelmiaan. Arvokas vanhuus on jokaisen suomalaisen oikeus. Meidän on välitettävä ja huolehdittava toisistamme vielä enemmän. Meidän on tehtävä kaikkemme eriarvoistumisen estämiseksi.

Arjen huolenpidon lisäksi tarvitsemme myös vahvaa johtajuutta, joka vie Suomea eteenpäin. Meidän on rohkeasti uudistettava ja uudistuttava, jotta pysymme mukana yhä nopeammin muuttuvassa maailmassa. Uusi tekniikka kannattaa ottaa kaikkeen työhön avuksi, jotta saamme enemmän valmista. Hieno koulutusjärjestelmä tarjoaa tukevan pohjan elämään.

Haluamme myös siirtyä fossiilitaloudesta kohti kestävää biotaloutta.

Jatkuva kehittyminen edellyttää, että kivijalkamme on vahva. Laajaan asevelvollisuuteen perustuva, itsenäinen puolustus on kansankuntamme varmin vakuutus. Kokonaisturvallisuudesta on huolehdittava. Huoltovarmuudesta on pidettävä kiinni. Haluamme myös siirtyä fossiilitaloudesta kohti kestävää biotaloutta. Näin varmistamme myös yhteisen ilmastomme ja ympäristömme hyvän tulevaisuuden.

Jari Leppä
jari.leppa@eduskunta.fi
Kirjoittaja on maa- ja metsätalousministeri (kesk.)

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.