Kolumni: Mitä jos valtio päättäisi ruokavaliostasi? Brittilordi onnistui ruokkimaan kansakunnan ja sai nimensä piirakkaan

Juho Maijala kirjoittaa, miksi suomalaisten on syytä tietää Ison-Britannian sodanaikaisesta ruoansääntelystä nyt koronavuonna 2020.

Kai Skyttä

Kolumni: Mitä jos valtio päättäisi ruokavaliostasi? Brittilordi onnistui ruokkimaan kansakunnan ja sai nimensä piirakkaan

Oletko maistanut lordi Wooltonin piirakkaa? Todennäköisesti et: se oli sota-ajan säännöstelymuonaa Isossa-Britanniassa.

Yksinkertainen juureksista ja vihanneksista leivottava ruoka suunniteltiin brittien rakastaman lihapiirakan korvikkeeksi, kun ruoka oli kortilla.

Briteille säännöstelyaika on ylpeyden asia, ja piirakkaakin on taas muisteltu sikäläisessä mediassa koronakriisin vuoksi. Suomalaista tämä ihmetyttää: Kuka on koskaan muistanut pettuleipää lämmöllä?

Lordi Woolton eli Frederick Marquis oli sota-ajan ruokaministeri. Konservatiivipoliitikko tunnetaan brittien kunnianhimoisen säännöstelyn arkkitehtinä.

Sodan alkaessa siirtomaamahti oli äärimmäisen riippuvainen ruoan tuonnista. Saksan sukellusvenesaarto pisti brittien ruokahuollon uusiksi, kun sipulitkin oli laivattu ulkomailta.

Vaikka ruoka oli kortilla, kansanterveys koheni ja elinajanodote kasvoi.

Säännöstelyjärjestelmä toimi pääosin niin, että briteille luvattiin vain sellaisia elintarvikkeita joiden saatavuus voitiin varmistaa. Kaikki saivat sen määrän ruokaa, minkä ruokaministeriö oli laskenut riittävän.

Briteille tarjottiin siis eräänlainen ruoan perustulo vuonna 1940.

Tulokset olivat ällistyttäviä: Vaikka ruoka oli kortilla, kansanterveys koheni ja elinajanodote kasvoi. Lihapulan vuoksi britit joutuivat kasvispainotteiselle ruokavaliolle.

Ruokaministeriö kehitti myös työmaa- ja kouluruokailua. Suomessa kouluruoan arvo ymmärrettiin vasta pula-ajan seurauksena.

On helppo ajatella, että brittien terveys koheni vain siksi, että rasvaiset liharuoat vaihdettiin terveellisempiin kasviksiin. Mutta järjestelmä takasi aivan kaikille saman määrän ruokaa: köyhätkin saivat syödäkseen.

Suomessa osa ihmisistä näki sota-aikana nälkää. Erityisen huonosti pärjäsivät laitosten asukkaat sekä sotavangit.

Ilman nurinaa ihme ei tapahtunut. Laihahko kasvisruoka ei maistunut ja vaaleaan leipään tottuneet britit pakotettiin täysjyvälinjalle.

Siksi lordi Woolton itse toimi hankkeen kasvoina. Hän kiersi maata esiintymässä kameroille ja kehumassa säännöstelylinjaa radiossa. Ministeriö laati pula-ajan reseptejä, joihin kuuluisa piirakkakin kuuluu.

Woolton oli täydellinen keulakuva hankkeelle: köyhästä työläisperheestä aateliseksi kohonnut karismaattinen liikemies. Hän tiesi millaista on nähdä nälkää ja hänellä oli käsitys siitä, millaista säännöstelyä Manchesterin työläiset suostuvat nielemään.

Vaikka sankaritarina henkilöityy voimakkaasti Wooltoniin, käytännössä ihmeen mahdollistivat tuhannet ruokaministeriön virkamiehet.

Miksi meidän pitäisi tuntea Woolton? Tarina muistuttaa, miten vakavassa kriisissä on mahdollista tehdä ihmisten elämänlaatua parantavia uudistuksia. Kuka olisi ennen koronaa arvannut, että USA:ssakin kokeillaan eräänlaisen perustulon jakamista kansalle?

Se on myös tarina kriisiajan rajoitusten tehosta. Eivät britit olisi vaihtaneet terveellisempään ruokavalioon ilman pakkoa.

Kukaan ei myöskään tiedä, miten koronakriisi vaikuttaa ruoan saatavuuteen.

Yhdysvalloissa on jo tuhottu miljoonia kiloja elitarvikkeita, kun ravintoloiden sulkeminen romahdutti kysynnän. Elintarviketeollisuuden tappioiksi ennustetaan USA:ssa kymmeniä miljardeja dollareita.

Lisäksi tuleva satokausi voi epäonnistua, jos kausityöntekijät eivät pääse korjuutöihin. Vaikutukset nähdään Suomen pelloilla ensi kesänä. Se, onko kahvi koronan vuoksi vielä kortilla, tiedetään vasta tulevina vuosina.

Korona osoittaa globaalista liikkuvuudesta riippuvan ruokajärjestelmämme on haavoittuvaiseksi. On helpottavaa tietää, että tarvittaessa kansakunta pärjää kasvispiirakalla.

Kirjoittaja on Etelä-Saimaan verkkotuottaja. Twitter: @Jhmjl