Päätoimittajalta: Jäähallipäätöksestä tulee mieleen hullunkurinen taloyhtiön kokous

Päätoimittajalta: Jäähallipäätöksestä tulee mieleen hullunkurinen taloyhtiön kokous

Lappeenrannan jäähallipäätöksistä nousi mieleen kuvaus huonosta taloyhtiön kokouksesta. Yhden asunnon seinästä lorisee vettä sisään, mutta pula-ajan kokenut konkarikaarti vaatii, että kohdalle isketään vaikka vanerilevy. Isompi remontointi kun olisi rahan tuhlausta, eikä osa asukkaista ehkä olisi edes enää näkemässä remontin hyötyjä.

Jäähallin tulevaisuutta on vatvottu vuosia. Merkittävä käänne tuli maanantaina, kun asiaa pohtinut toimitilatoimikunta päätti esittää jäähallin rakentamista vanhalle paikalle Kisapuistoon. Risto Kakkolan (sd.) tekemää esitystä kannattivat Jyri Hänninen (kok.), Hanna Holopainen (vihr.) ja Tapio Arola (kesk.).

Alkuperäistä virkamiesten esitystä keskustaan sijoitettavasti areenasta kannatti poliitikoista vain Markus Iitiä (kok.).

Esitys näyttää nyt laittavan pisteen sille ajattelulle, että jäähalliratkaisulla tehdään päätöksiä Lappeenrannan tulevaisuuden elinvoimasta.

Käsiin rapistuvasta jäähallista päästään tälläkin päätöksellä eroon. Symbolisesti ratkaisussa kuitenkin lisäillään vain välttämättömät tilkkeet olohuoneen reiän peitoksi.

Ei mitään uutta Lappeenrantaan

Kaupunginjohtaja Kimmo Jarvan pitää tällä viikolla päättää, miten asian kanssa etenee. Hakatako päätä seinään ja pitää kiinni alkuperäisestä keskustaesityksestä – jonka takana voi selvitystyön perusteella hyvin seistä? Vai pitäisikö kääntyä toimitilatoimikunnan karsitun Kisapuisto-esityksen kannalle, jolle tullee julkista tukea kansalaisilta?

Niin tai näin, asia etenee ensi viikolla kaupunginhallitukseen ja lopullisen päätöksen tekee aikanaan valtuusto. Vaikka valtuustossa voi vielä asioita tapahtuakin, keskustavaihtoehdon läpimeno näyttää tällä hetkellä mahdottomalta.

Tulevalla ratkaisulla saadaan varmasti alueen junioreille hyvät tilat ja mahdollistetaan myös liigajoukkueen olemassaolo. Se ei kuitenkaan tuo Lappeenrantaan mitään uutta.

Elinvoima on vaikea käsite. Sen markkinoiminen kuntalaisille on vähän kuin parvekelasien markkinoimista sille taloyhtiön jäärälle, joka on sitä mieltä, ettei sellaisia ole ennenkään tarvittu.

Kaikilla on mielipiteensä jäähallista

Jäähalli on niin konkreettinen asia, että lähes jokaisella kuntalaisella on siitä mielipide. Ja ne mielipiteet ovat äänekkäitä.

Nyt näyttää siltä, että juuri niitä poliitikot ovat kuunnelleet hanakasti. Kuntavaalit ovat ihan kohta, ja niissä jokainen ääni lasketaan.

Poliitikoilla onkin ollut kiire löydä kantansa lukkoon. Demariryhmä päätti porukalla kannattaa Kisapuistoa jo ennen kuin kaikki aiheesta pyydetyt lausunnot olivat edes saapuneet kaupungintalolle.

Tulevaisuuteen ulottuvat päätökset pitäisi kuitenkin tehdä muutoin kuin markkinoilla kerättyjen gallupien tai verkkokyselyiden perusteella. Jos kansangallupit riittäisivät, poliitikkoja ei tarvittaisi.

Poliitikoilla on pääsy syvälliseen tietoon ja annettu mandaatti käyttää valtaansa yhteiseen hyvään. Toivoa sopii, että heillä on myös näkemyksellisyyttä ajatella niinkin vaikeita käsitteitä kuin alueen elinvoima.

Luetuimmat