Kolumni: Miksi mietin koko viikon Alexi Laihon kuolemaa, vaikka en edes kuuntele Bodomia?

Timo Isoaho

Alexi Laiho esiintyi Children of Bodomin kanssa eri puolilla maailmaa. Kuva Saksasta Stuttgartin-keikalta.
Alexi Laiho esiintyi Children of Bodomin kanssa eri puolilla maailmaa. Kuva Saksasta Stuttgartin-keikalta.

Maanantaina tuli suru-uutinen muusikko Alexi Laihon kuolemasta. Työläppärin näytöllä vilahti sähköpostiviesti samaan tapaan kuin kaikki muutkin viestit, mutta jokin siinä veti lukemaan postin heti. Mietin hetken onko kyse jostakin levy-yhtiön huomionhakuisesta tiedotteesta, mutta hyvin pian kävi selväksi, että kuolinuutinen oli totisinta totta.

Hevimiehen kuolema koskettaa, vaikka hänen maailmanmaineeseen johdattamansa metalliyhtyeen Children of Bodomin musiikki ei erityisemmin puhuttelekaan. Miksi olen koko viikon miettinyt Alexi Laihon kuolemaa?

Syitä löytyy helposti ainakin kolme.

Ensinnäkin, Alexi Laiho oli läsnä musiikkialaa seuranneen ihmisen elämässä viimeiset 20 vuotta. Hänen olemassaolostaan ja vaikutuksestaan on väistämättä ollut tietoinen. Vuosina 1997–2019 toiminut Children of Bodom karkaisi ja vei ulkomaille suomimetallia tavalla, josta voi olla ylpeä.

Ehkä sitä ensimmäisen koronavuoden jälkeen on erityisen herkillä kollektiivisen surun kokemisen kanssa, varsinkin, kun kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen ainakaan tätä kirjoittaessa. Laihon poismeno sai perinteisen ja sosiaalisen median tulvimaan kunnianosoituksia niin Suomessa kuin maailmalla. Olemme yhteisen asian äärellä.

Tähti kitaralla ja ilman

Toiseksi, Aleksi Laihon kuoleman myötä kuoli myös pala nuoruutta. Yhtye kuului nuoruusvuosina monen kaverin ja poikaystävän suosikkeihin, ja 41-vuotiaan Laihon menehtyminen kolahtaa väkisinkin ikätoveriin. Children of Bodomin alkutaipaleen tuotannon nimeen vannova avopuoliso tuumi maanantai-iltana, että Laihon kuolema tuntuu oudolta, koska rokkareiden pitäisi olla ikuisia. Niin. Tähden sammuminen horjuttaa uskoa iäisyyteen. Kuolema muistuttaa aina ihmisyydestä.

Olen tarkoituksella ja ohimennen nähnyt lukuisia bändejä lavalla, ja hataran muistikuvan mukaan olen ollut Children of Bodomin keikalla Lappeenrannan Monarilla 1990-luvun lopulla.

Ilman kitaraa olen nähnyt Laihon kerran, ja ei, hän ei kävellyt vastaan Lappeenrannassa ollessaan Astia-studiolla Children of Bodomin ja Impaled Nazarenen kanssa vuosituhannen vaihteessa. Hän oli tuttu kasvo yleisön seassa helsinkiläisellä Nosturi-klubilla noin kymmenen vuotta sitten. Hän oli pienempi ja hauraampi kuin mitä median perusteella kuvittelin, mutta vaikutti myös iloisemmalta ja rennommalta kuin mitä kuolemasta ja vihasta laulavasta hevarista olettaisi.

Terhi Ylimäinen

Alexi Laihon kuolemasta kertovassa tiedotteessa oli mukana tämä kuva maanantaina 4. tammikuuta 2021.
Alexi Laihon kuolemasta kertovassa tiedotteessa oli mukana tämä kuva maanantaina 4. tammikuuta 2021.

Uusi alku vaihtui perinnöksi

Laihoa miettiessäni en voi olla pohtimatta, pelottiko kuolema häntä. Hänellä oli terveysongelmia ja viimeisimmissä julkisissa kuvissaan hänen silmissään on surua. Musiikkilehti Soundi julkaisi joulukuun 11/2020 numerossaan tiettävästi Alexi Laihon viimeisen haastattelun hänen tuoreen yhtyeensä Bodom After Midnightin kanssa. Lehden kansikuvassa on koko bändi. Isolla painetun yhtyeen nimen alla lukee Alexi Laihon uusi alku. Sisäsivulla otsikko kuuluu Täysillä hautaan asti!, ja jutussa Laiho sanoo hänestä tuntuvan, ettei heitä pysäytä yhtään mikään. Karua.

Mutta kolmanneksi: Alexi Laiho ei saanut uutta alkua, mutta hänen kuolemansa voi hyvinkin inspiroida metallimusiikin tekijöitä uusiin sfääreihin. Varmaa on, että hänen vaikutuksensa musiikkiin ei pääty yhtä aikaa maallisen vaelluksen kanssa.