Kolumni: Siideriä lipittäneen sairaanhoitajan päivä meni pilalle, kun loikoilin ylhäällä koivun oksalla

Anu Kiljunen

Kolumni: Siideriä lipittäneen sairaanhoitajan päivä meni pilalle, kun loikoilin ylhäällä koivun oksalla

Vuonna 1973 valmistunut James Bond -elokuva sai nimekseen Elä ja anna toisten kuolla. Elokuva itsessään ei ole jäänyt mieleen unohtumattomana kokemuksena, mutta otsake miellyttää siinä määrin, että synkeimmissä ajatuksissani suunnittelen huonetaulubisneksen aloittamista virkkeen turvin.

Olen nimittäin lopen uupunut ihmisiin, jotka kovaan ääneen kailottavat omaa omahyväisyyttään ja kaikkitietävyyttään. Se, että joku toinen elää elämäänsä toisin kuin nämä henkisiä henkseleitään paukuttelevat, ei muuksi muutu heidän huudolla tai maanittelulla.

Havainnollistava esimerkki tähän väliin. Itse tykkään ennemmin harhautua polulle kuin mennä aina tietä pitkin. Puistossa on mukavampi hengata puun oksalla kuin penkillä. Syitä tähän ovat muun muassa oma rauha, uusi näkymä ja kuvakulma tuttuun maisemaan.

Aina toisinaan kaikkien osapuolien epäonneksi vastaan tulee hetkiä, kun eritavalla elämää katsovien tiet kohtaavat. Mieleen muistuu välikohtaus, kun siideriä lipittävä sairaanhoitaja pilasi vapaapäivänsä, koska havaitsi allekirjoittaneen ystävänsä kanssa koivun oksalla loikoilemassa.

Totta kai tiedämme, että puusta voi pudota. Kuvitteleeko tällaisen virkkeen lausuja, että tieto olisi uusi ja häntä rynnättäisiin kilvan kiittelemään.

On nimittäin niin, että ihminen on utelias otus. Tämän todistaa muun muassa sellaisten juttujen suosio, jossa lukija viedään paikkaan, mihin he eivät pääse.

Toisilla on vain halu päästä paikkoihin ja kokeilla asioita, mitkä toisille näyttäytyvät uhkarohkeutena ja typeryytenä. Näkökulmasta riippuen arvostamme tai halveksimme elämää sen verran, että ainutkertaista aikaa ei sovi tuhlata pelkäämällä pahinta.

Se, että huutaa omaa mielipidettään ja/tai pelkoaan, ei loppujen lopuksi muuta mitään.

Silloin tekisi mieli vain virkkoa vastaukseksi, elä ja anna toisten kuolla.

Luetuimmat