Kolumni: Korona ei opettanut meille juuri mitään taloudesta – Pian mennään taas vanhalla juustohöylällä, vaikka ensin pitäisi uudistaa käsityksemme rahasta

Kai Skyttä

Kolumni: Korona ei opettanut meille juuri mitään taloudesta – Pian mennään taas vanhalla juustohöylällä, vaikka ensin pitäisi uudistaa käsityksemme rahasta

Kun koronapandemia rantautui keväällä Suomeen, ei mennyt kauaa, kun alkoi ilmestyä mietteliäitä, jopa toiveikkaita uutisotsikoita:

Korona toi suomalaisille jotain hyvääkin: asiantuntijat kertovat kuusi vaalimisen arvoista asiaa (Yle 8.4.).

Osa ihmisistä ei halua enää palata samanlaiseen arkeen, jota eli ennen epidemiaa – Lukijat kertovat, miten eristys mullisti elämänarvot (Helsingin Sanomat 24.4.).

Korona tuo talouteen valtavia riskejä ja miljoona pientä hyvää asiaa (Taloussanomat 6.5.).

Miten kävikään elämän hidastamiselle ja uusille talousideoille?

Kova talous

Politiikassa vallitsee nyt kirurgisen kylmä ilmapiiri: valtionvarainministeriön ja opposition mielestä kaikkialta pitäisi juustohöylätä.

Työllisyyttä pitää lisätä, oli järkeviä työpaikkoja tarjolla tai ei. Kulutusta pitää lisätä, kesti planeettamme sen tai ei.

Tämä oli täysin odotettavissa.

Tietääkseni markkinatalouden päätavoitteena on edelleen tahkota voittoa, yleensä yrityksille. Ihmiskunnan kriisit ovat taloudelle lähinnä ikävä sivujuonne, jonka jälkeen painetaan taas eteenpäin.

Voiton tahkoamisen logiikka puolestaan pohjautuu ajatukseen siitä, että maailmassa on piinaava pula rahasta, ei niinkään ihmisten tai luonnon hyvinvoinnista.

Aivan kuin rahaa ei voisi luoda nappia painamalla – vaikka nimenomaan sitä voi.

Tyhjästä voikin nyhjäistä

Yle uutisoi kesällä (6.6.), kuinka eräässä toimistossa Helsingin Kruununhaassa luodaan viikossa satoja miljoona euroja tyhjästä.

Toimisto kuuluu Suomen keskuspankille, jonka diilerit ostavat esimerkiksi velkakirjoja ja yrityspapereita. Mutta millä rahalla? Lähes maagisella keskuspankin rahalla, joka käytännössä syntyy sillä hetkellä kun sillä ostetaan jotain.

Keskuspankin diilerit sinetöivät ostokset vain painamalla tietokoneen Enter-näppäintä.

Diilereiden luoma raha ei näy välittömästi kansalaisten pankkitileillä. Kyse on kuitenkin uudesta rahasta, joka muuttuu matkan varrella esimerkiksi asuntolainoiksi matti meikäläisille.

Raha syntyy vain verellä ja hiellä?

Kruununhaan rahatehdas ei vastaa arkijärkeä rahasta.

Meille on opetettu, että raha voi loppua kesken milloin tahansa. Siksi pitää taas kiristää vyötä sekä louhia maaperästä ja metsistä yhä enemmän jotain arvokasta.

Kuitenkin yksinkertaistettuna uutta rahaa syntyy, kun valtiot ja pankit sopivat, että sitä tarvitaan lisää. Sen jälkeen pitää sopia, kuinka paljon uutta rahaa syntyy ja millaisia tarkoituksia varten.

Sovitaan vain

Nyt osa lukijoista ajattelee, että toimittaja taitaa olla hippi tai kommunisti, joka ei tiedä taloudesta mitään.

Yllättävän harva meistä tietää, napauttaa rahareformisti Ville Iivarinen tietokirjassaan Raha – Mitä se on ja mitä sen tulisi olla? (2015).

Iivarisen mukaan suurin osa ihmisistä hahmottaa rahan väärin. Raha näyttäytyy rajallisena resurssina, jonka luominen tyhjästä on lähes syntistä touhua.

Oikeasti raha on ihmisten välinen sopimus, ei mikään luonnonvoima.

Minne raha katoaa?

Iivarinen ei vaadi, että rahaa pitäisi alkaa painaa holtittomasti lisää. Sen sijaan hän vaatii rahatalouden inhimillistämistä.

Tällä hetkellä rahaa luovat lähinnä pankit velan muodossa, tietenkin korkojen ja muiden sivukulujen kera.

Vaikka korkotaso on ollut ennätyksellisen matala 2000-luvulla, Iivarinen osoittaa kirjassaan, kuinka yhä isompi osa valtioiden, yritysten ja kansalaisten varannoista valuvat velkojen hoitoon.

Voittajia ovatkin lähinnä yksityiset pankit, jotka laskevat velkoja liikkeelle. Iivarisen mielestä rahajärjestelmän voittajien tulisi olla valtioita, joiden piirissä kansalaiset yrittävät elää esimerkiksi koronakriisin yli.

Siksi rahajärjestelmää tulisi uudistaa – kunhan vain ensin sovitaan, millä tavoin se tehdään.