Kolumni: Leikkasin halpamuodin ostosta, turhista suoratoistopalveluista ja ravintolakäynneistä — Rahaa säästyy, eikä elämänlaatu laskenut

Kolumni: Leikkasin halpamuodin ostosta, turhista suoratoistopalveluista ja ravintolakäynneistä — Rahaa säästyy, eikä elämänlaatu laskenut

Tajusin hiljattain, että voin alkaa säästää, vaikka en ole rikas. Tutustuin podcasteihin ja blogeihin, joissa rahasta puhuttiin ilmiönä, ei bisneselämän kautta ja ymmärsin, ettei raha ole pelottavaa eikä tähtitiedettä. Humanistina olen vähätellyt ymmärrystäni rahasta. Turhaan. Ei rahasta puhuminen ole vain liikemiesten ja -naisten etuoikeus.

Minulla ei ole suuria säästöjä, enkä ole rikkaasta perheestä. Olen ajatellut, että lähtökohtieni vuoksi olen tuomittu siihen, etten voi vaurastua jatkossakaan. Olen vuoden 1989 lapsi, johon lama-aika on jättänyt jälkensä.

Elämässäni olen säästänyt vain matkusteluun ja muuten elänyt kädestä suuhun. Se mikä on tullut on myös mennyt, vaikka en ole elvistellyt. Rikasta minusta ei tarvitse tulla, mutta voin ottaa oman rahankäyttöni omiin käsiini. Voin ainakin selvittää, mihin rahani katoavat.

Selvitin. Sen jälkeen olen — trendikkäästi sanottuna — optimoinut rahankäyttöäni. Leikkasin halpamuodin ostosta, turhiksi käyneistä suoratoistopalveluista ja toistuvista ravintolakäynneistä. Muka tarpeista, joita en oikeasti tarvitse. Niistä säästyy kuukaudessa kymmeniä tai jopa sata euroa niin, ettei elämänlaatuni laske.

Ymmärrän, että olen etuoikeutettu, kun voin säästää edes pienen summan palkastani. Kaikille se ei ole mahdollista.

Avoin puhe rahasta ja esimerkiksi palkoista on tarpeellista ja tasa-arvoa edistävää, jos rahasta uskaltavat puhua rikkaiden lisäksi myös keskipalkkaiset ja pienituloiset.

Kirjoittaja on Etelä-Saimaan toimittaja ja ES-Lauantain tuottaja.