Kolumni: Kanavan laidoilla tehdään turhaa työtä — Nuijamaalla unohtui tarkistaa, tarvitaanko hakkuisiin maisematyölupa

Kolumni: Kanavan laidoilla tehdään turhaa työtä — Nuijamaalla unohtui tarkistaa, tarvitaanko hakkuisiin maisematyölupa

Kyläläinen tuli vastaan Nuijamaalla kiukkua puhisten: Oletko nähnyt, mitä ne on tehneet kanavan laidalla?!

En ollut, mutta äkkiähän se selvisi. Kaunis vanhan kanavan laita rajavartiostoa vastapäätä oli pistetty nilelle, pystyssä oli vain muutama runko. Yksi oli katkaistu puolivälistä. Siinä roikkui vinossa orpo linnunpönttö.

Valtion mailla kanavan laidoilla metsällä ei luulisi olevan tuottotavoitteita, jotka ajavat luontoarvojen edelle.

Kävin kyselemään, kuka oli tihutyön takana. Maa on Liikenneviraston, jonka luulisi hoitavan pieteetillä kansallista omaisuutta, luontoakin. Hoitaahan se hyvin monia museokanaviakin.

Liikennevirastosta en lomien takia saanut vastauksia. Sen sijaan sain kartan metsänhoitoyhdistyksen suunnitelmista alueella. Niiden mukaan hakkuu oli tarkoitus ulottaa myös läheiselle Soskuanjoelle, joka virtaa kohti Venäjää syvässä painaumassa Vuorenpolven alapuolella.

Alue on kirjaimellisesti korkean mäen polvi. Sylissään mäki suojelee vanhoja puita, lehtoa ja eläimistöä, jolle joen tienoo on myös viherkäytävä kirkonkylän ohi.

Kaavassa molemmilla alueilla on useita merkintöjä, jotka kertovat niiden luonto- ja kulttuuriarvoista. Työn jälkeä ja suunnitelmia katsoessa ei synny luottamusta siihen, että ne olisi huomioitu, vaikka sekä maanomistajan että metsätyön tekijän velvollisuus on tuntea kaavamääräykset.

Kaavamääräysten tulkinta on joskus vaikeaa ammattilaisillekin. Viimeisin tulkinta on, että hakkuisiin tarvitaan ehkä maisematyölupa, jonka haun metsänhoitoyhdistys on nyt pistänyt vireille.

Kokonaan eri asia on, tehdäänkö tässä ihan turhaa työtä. Mitä syytä ylipäätään on puuttua pieniin, vuosikymmeniä rauhassa uinuneisiin lämpäreisiin kanavien laidoilla, ellei liikenneinfran ylläpito sitä vaadi?

Metsänhoitoyhdistys muistuttaa, että jokivarressa tehdään vain kasvatushakkuu. Metsä lakkaa kasvamasta, ellei sitä hoida.

Totta, jos kyse on vain kuutioista. Luontoarvot kyllä kasvavat. Valtion mailla kanavan laidoilla metsällä ei luulisi olevan tuottotavoitteita, jotka ajavat luontoarvojen edelle.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat