Kolumni: Saimaan näkeminen riitti tamperelaisvieraalle, vaikka itse olen turtunut järvinäköalaan – Onneksi luonto markkinoi itsensä silloinkin, kun lappeenrantalainen ei osaa

Kai Skyttä

Kolumni: Saimaan näkeminen riitti tamperelaisvieraalle, vaikka itse olen turtunut järvinäköalaan – Onneksi luonto markkinoi itsensä silloinkin, kun lappeenrantalainen ei osaa

”Saimaan näkeminen riitti minulle”, sanoi tamperelainen viikonloppuvieraamme sunnuntaina kotiinlähdön koittaessa.

Tiedustelin vieraalta, miten viikonloppu oli mennyt, sillä pelkäsin, että hänellä ehkä oli ollut tylsää. Emme nimittäin tehneet kummempia. Kävimme satamassa markkinoilla ja pitkällä lenkillä pitkin rantoja. Kylläpä tyytyi vähään, ajattelin.

Vaikka eihän Saimaa vähäinen ole. Se tavoittelee kymmeniä tuhansia aasialaisia turisteja. Risteilykausikin oli niin hyvä, että osa yrittäjistä takoi ennätyksiä asiakasmäärissä.

Saimaa on luksusta, johon on monien vuosien varrella turtunut.


Minulle, paljasjalkaiselle lappeenrantalaiselle, Saimaa on luksusta, johon on monien vuosien varrella turtunut. Päivittäiseen työmatkaani kuuluu järvinäköala, jota en edes huomaa, koska stressaan arkisista asioista.

Toiminnan ihmisenä ehdin suunnitella tamperelaisvieraalle tiukan ohjelman. Kerroin Lappeenrannan vesitornista, Marianne-karkeista, vedyistä ja atomeista sekä Kaukaan tehdasalueesta, mutta tärkeintä luonnonnähtävyyttämme mainostin naurettavan heikosti.

Onneksi Saimaa markkinoi itsensä silloinkin, kun lappeenrantalainen ei osaa.

Ulkoilusta punaiset posket saanut vieras kuvasi Rantaraitilla järven aaltoja, jotka paiskautuivat rantaan. Hymystä päätellen hän nautti. Itse murehdin vieraskoreana kovaa tuulta ja sitä, mitä jännittävää tekemistä keksisin meille seuraavaksi.

Kirjoittaja on Etelä-Saimaan toimittaja ja ES-Lauantain tuottaja.