Mänttäri: Lempeäkatseiset isät, olette sankareitani – Tämän ajan tosimies on hellä hoivaaja

Mänttäri: Lempeäkatseiset isät, olette sankareitani – Tämän ajan tosimies on hellä hoivaaja

Tapasin taannoin eräissä juhlissa ihmisen, joka teki minuun suuren vaikutuksen. Se ei suinkaan tapahtunut rehentelemällä omilla saavutuksilla tai paukuttelemalla henkseleitä, vaan lausumalla kauniita sanoja muista ihmisistä. Tämä neljän tyttölapsen isä puhui todella lempeästi ja arvostavasti omasta jälkikasvustaan.

Erityisesti liikutuin siitä, kuinka hän kuvaili jokaisen pienen tyttärensä luonnetta hellästi ja ihailevasti, arvottamatta heitä mitenkään toistensa kanssa. Räiskyvä rasavilli oli hänelle aivan yhtä ihana ja rakas kuin se rauhallisempi pohdiskelija. Hän oli todellakin oivaltanut vanhemmuuden keskeisen ytimen: rakastavan ja hyväksyvän katseen, jonka alla ihmistaimi voi rauhassa kasvaa isoksi ja vahvaksi, täyteen mittaansa. Ja ei, hyväksynnällä ei tarkoiteta tässä sitä että lapsi saa tehdä mitä vaan ilman että siihen puututaan, vaan ettei häntä vähätellä eikä häpäistä sen vuoksi, millainen hän on.

Aina kun kohtaan tällaisia vanhempia, varsinkin isiä, haluaisin ojentaa heille jonkinlaisen mitalin, jos minulla vain sellainen olisi. Sen sijaan yritän muistaa sanoa heille, että he tekevät valtavan tärkeää rakkauden työtä.

Lempeä ja osallistuva, omista lapsistaan kiinnostunut isä on Suomessakin aika nuori ilmiö. Poikkeuksia on toki aina ollut, mutta yleisesti puheissa ja kokemuksissa on toistunut kuva sotien perintöä harteillaan kantavista, poissaolevista ja ankaristakin isistä, joiden rooli on typistynyt perheen hiljaiseksi elättäjäksi, edellyttäen että he ylipäänsä ovat olleet edes paikalla. Se on surullinen kuva ja on ilo huomata, kuinka moni nuoren polven isistä on pystynyt murtautumaan siitä ulos.

Sillä hoivaaja on rooli, joka kuuluu myös miehelle ja rooli, johon heitä tulisi kaikin tavoin kannustaa. Se jos mikä on myös lapsen etu.

minna.manttari@gmail.com

Kirjoittaja on taiteen sekatyöläinen.