Kommentti: Korpelan kotileipomolle ei ole korvaajaa — Mistä löytyy jokapäiväinen leipä syyskuun jälkeen?

Kommentti: Korpelan kotileipomolle ei ole korvaajaa — Mistä löytyy jokapäiväinen leipä syyskuun jälkeen?

Jokaisen journalistin uralla tulee kuulemma elämän perustukset mullistava uutinen. Minulle tuo tapahtui torstaina kello 18.28. Silloin Etelä-Saimaan verkkolehti kertoi, että Korpelan kotileipomon toiminta loppuu.

Kuulostaa ensimmäisen maailman ongelmalta, mutta koskettaa universaalisti. Leipä on jokapäiväinen eines kaikkialla, ja uskon, ettei missään ole samantekevää, kenen leipää syö.

Toiset vain leipovat parempaa.

Korpelan kaura- ja ruisleivät ovat olleet päivieni ilo yli puolet elämästä. Ensimmäisestä kuukausipalkkaisesta työstä lähtien 1990-luvulta, kun ei enää tarvinnut niukistella opiskelijabudjetilla ja leipoa itse sämpylöitä.

Paikallisilla leipomoilla on omat reseptinsä, ja Korpelan leivät ovat olleet minun suuhuni sattuvimpia. En tee surutyötä todennäköisesti yksin. Lopetusuutinen kiipesi verkkolehden luetuimmaksi äärettömän nopeasti.

Toiset vain leipovat parempaa.

Maku tekee Korpelasta ykkösen, mutta yhden ja kahden hengen talouksissa, joissa olen kotileipomon leipää syönyt, sen valinnalle on ollut muitakin merkittäviä syitä.

Tärkein on ollut pakkasenkestävyys, mikä on erittäin harvinainen ominaisuus rieskoissa, mutta varsinkin ruisleivissä. Kauraleipä säilyy tuoreena pakastimessa, eikä ruisleipä murene leikatessa pakastuksen jälkeen.

Tämä kulttuuriperintö pitäisi ainakin säilöä.

Korpelan kotileipomon tarina alkoi ohrarieskoista, jotka menivät kuin kuumille kiville Partekin työläisille. Kauraleipä on 1990-luvun lopun tulokas, ja monelle ohrarieskan makuun tottuneelle fanille ehkä vähän vieras.

Sillä ei ole merkitystä.

Kaikilla Korpelaa nauttineilla lienee ontto olo vatsassa ja uuden leivän etsintä edessä. Etelä-Karjalassa on vahva rieskaperinne, mutta ystävän löytäminen on vanhempana kuulemma vaikeaa.

Kommentoidut