Lukijalta: Todellinen ilmastoteko olisi lopettaa turpeenpoltto ensi vuosikymmenellä ja luoda tiekartta liikenteen päästöjen vähentämiseen

Meillä reunavaltioilla on köyhän miehen energialähteitä. Puolalla, itäisellä Saksalla, Tshekillä ynnä muilla ruskohiiltä, Virolla palavaa kiveä sekä Suomella polttoturvetta.

Näillä on yhteistä, että energiansaanto on varsin tehotonta ja päästöt valtavia. Keskimäärin nämä tuottavat hiilidioksidia kolminkertaisen määrän tuotettua megawattia kohti verrattuna puhtaimmalla tavalla tuotettuun kivihiilen polttoon (Helsingin Energian Salmisaaren lämpölaitos).

Kivihiilestä on päätetty pyrkiä eroon ensi vuosikymmenellä, mieluiten alkupuoliskolla.

Todellinen ilmastoteko olisi lopettaa turpeenpoltto viimeistään samaan aikaan. Turpeenpolttoa tuetaan vuosittain noin 178 miljoonan euron verotuella. Tuki menee EU-säännösten kannalta kyseenalaiselle yhdelle toimijalle, Vapolle. Kun hallitus tammikuussa aikoo puida ilmastokysymystä, voin suositella verotuen välitöntä leikkausta. Yksittäiset kansanedustajat esittävät tässä tapauksessa kivihiiltä automaattisena korvikkeena; höpsis.

Lappeenrannan—Lahden teknillisen yliopiston tutkijat ovat olleet kehittämässä niin sanottua SMR-tekniikkaa, pienydinvoimaloista kokoluokkaan 1—10 megawattia. Tällaiset modulaariset reaktorit olisivat erinomaisia korvaamaan sekä turpeen että kivihiilen polttamista lämpölaitoksissa tuottaen päästöttömästi lämpöenergiaa.

Meillä täällä Pien-Saimaan rannoilla kärsitään vielä pitkään turpeennoston haittavaikutuksista vesistöön.

On siis rikos ihmisyyttä vastaan jatkaa päivääkään turpeennostoa polttokäyttöön. Pienimuotoinen kasvuturpeen kaupallinen hyödyntäminen on toinen asia.

Hallituksen tulisi luoda selkeä tiekartta liikenteen päästöjen merkittävään vähentämiseen.

Autoteollisuus kilpaili vuosikymmeniä autojen muotoilemiseksi ilmanvastuksen vähentämiseksi. Tämän päivän katu- ja SUV-maastureiden tulo on käänne väärään suuntaan.

Autojen päästö muodostuu ajoneuvon ominaispäästöstä kilometriä kohti ja ajosuoritteesta. Jos ajosuorite kasvaa, saman auton päästöt lisääntyvät. Jos ominaispäästö pienenee, samalla ajosuoritteella kokonaispäästö vähenee. Voisi sanoa, että samankokoisten autojen ominaispäästöt ovat parissakymmenessä vuodessa alentuneet noin neljänneksen, joidenkin jopa enemmän.

Täyssähköttömyys tulee ensi vuosikymmenellä toteutumaan uusien henkilö- ja pakettiautojen osalta. Pitäisi laatia ohjelma, jolla vanhimmasta päästä lutkuttavat polttomoottoriautot hävitetään vapaaehtoista tietä. Uusimmat diesel- ja hybridiajoneuvot vuosikymmenen alkupuoliskolla ovat hyväksyttäviä korvaajia.

Niin auton hankintaan kuin vuosittaiseen käyttöön perustuvaa verotusta pitäisi siirtymävaiheessa käyttää siten, että suurempipäästöisiä autoja verotetaan progressiivisesti nykyistä enemmän sekä luopua diesel- ja täyssähköautojen käyttövoimaverosta samalla dieselin verotukea leikaten.

Iikko B. Voipio,

kunnanvaltuutettu (kok.),

Taipalsaari

Uusimmat uutiset

Kommentoidut