Lukijalta: Anna lapselle raitis joulu

Keväästä lähtien korona on leimannut elämäämme ja ajan käyttöämme. On pysytelty enemmän kotioloissa, mikä on heijastunut yksilöihin ja perheisiin eri tavoilla. Ollaan löydetty mukavia yhteisen ajanvieton tapoja, mutta toisaalta päihteiden käyttö on voinut lisääntyä ja aiheuttaa haittoja paitsi käyttäjälle myös hänen lähipiirilleen.

Kulunut vuosi huipentuu tänäkin vuonna jouluun, jonka vietto voi poiketa edellisvuosista. Jouluun voi purkautua vuoden aikana syntynyttä koronastressiä. Juhlan ”onnistumiseen” kasautuu paineita, kun moni muu asia on vuoden aikana mennyt syystä tai toisesta eri tavalla kuin oltiin kuviteltu tai suunniteltu. Ei ehkä voidakaan tavata kauempana asuvia sukulaisia tai tehdä perinteisiä kyläilyjä. Vieraileeko joulupukkikaan?

On hyvä pysähtyä miettimään, mitkä asiat kuuluvat omaan jouluun. Mikä saa juhlan tuntumaan juhlalta? Ovatko joulun peruselementit muuttuneet vuosien aikana? Aikuinen voi haluta juhlia joulua aikuiseen tapaan juhlaa rakentaen, keskustellen ja yhdessä rentoutuen. Toivottavasti juhlinta ei rakennu alkoholin käytön ympärille.

Lapsen juhla on yksinkertaisempi. Siihen liittyy kutkuttava odotus, tunnelma, hyväntuulisuus, läsnäolo, yllätykset. Jouluna ollaan vapaita arjen rutiineista, valvotaan tavallista pidempään ja syödään enemmän herkkuja. Lapset nauttivat turvallisten aikuisten läsnäolosta yhteisessä juhlassa ja yhteisestä kokemuksesta pitkän syksyn jälkeen.

Jouluna kukaan ei halua kenenkään pilaavan tunnelmaa. Valitettavasti monessa kodissa aikuisten juhlintaan liittyvä päihteidenkäyttö pilaa lapsen toiveen turvallisesta ja lämpimästä joulusta. Joukossa voi olla yksi, joka ottaa liikaa. Pienikin alkoholimäärä voi aiheuttaa lapselle turvattomuuden tunteen. Se mikä aikuisista tuntuu ja näyttää harmittomalta ja hauskalta, ei aina ole sitä lapsen silmin.

Haluamme muistuttaa, että joulu on ennen kaikkea lasten juhla. Jospa tänä vuonna jouluna olisi vähemmän suorittamista. Keskityttäisiin tunnelmaan ja höllennettäisiin vähän. Pelattaisiin lauta- tai digipelejä, lähetettäisiin etätervehdyksiä sukulaisille, soitettaisiin puhelua kaipaavalle. Luotaisiin yhteisöllisyyttä tähän eristyneisyyden aikaan. Tehtäisiin uusia, lämpimiä muistoja. Meistä jokainen yrittää olla hyvä vanhempi omalle lapselleen, mutta aina omat voimat eivät riitä. Jos koet, että haluat jo etukäteen puhua omasta tai läheisesi päihteidenkäytöstä, niin ota ajoissa yhteyttä esimerkiksi Päihdeneuvontaan (puh. 0800 900 45), Eksoten mielenterveys- ja päihdepäivystykseen (puh. 05 352 4610) tai läheisiisi. Annetaan yhdessä lapsille raitis joulu!

Heli Vaija

aluekoordinaattori, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry

Sanna Ahtiainen

ehkäisevän päihdetyön koordinaattori, Eksote

Christa Carpelan

toiminnanjohtaja, MLL Kaakkois-Suomen piiri ry

Lappeenrannan seudun mielenterveysyhdistyksen väki