Lukijalta: Kirjoja opetukseen tietokoneiden sijaan

Mielestäni koulussa pitäisi käyttää enemmän kirjoja tietokoneiden sijasta. Nykyään kouluissa käytetään erilaisia elektroniikkalaitteita oppimisen tukena. Kun olin ala-asteella koulussa harjoitettiin kaunokirjoitusta, kun taas nykyisin oppilaille opetetaan kymmensormijärjestelmää tietokoneilla. Mielestäni tämä heikentää huomattavasti käsialan kehitystä.

Elektroniikkalaitteista voi koitua opiskelijoille haittoja. Esimerkiksi ruudun tuijottaminen voi aiheuttaa päänsärkyä. Tietokoneisiin ja muihin laitteisiin voi tulla myös teknisiä ongelmia, jolloin kaikille oppilaille ei välttämättä riitä työvälineitä. Pitäisi myös huomioida, että nuoret ovat nykypäivänä vapaa-ajalla paljon eri laitteiden äärellä, joten olisi parempi jos koulussa ei käytettäisi liikaa tietokoneita.

Kirjat toimivat siis vaikka ei olisi sähköjä.

Kirjasta tieto on heti saatavilla, ja sitä on helppo lukea. Kirjaa apuna käytettäessä ei tarvitse muistaa salasanoja, huolehtia sähkökatkoksista tai muista häiriöistä. Kirjat toimivat siis vaikka ei olisi sähköjä.

Ymmärrän, että laitteiden käyttö on yksinkertaista ja niillä tehtävien teko voi myös sujua nopeasti ja kätevästi. Tulevaisuuden kannalta on myös tietysti hyödyllistä, että on oppinut käyttämään teknologiaa jo peruskoulussa, sillä jatko-opinnoissa käytetään tietääkseni paljon tietokoneita ja muita sähkölaitteita, mutta kirjat silti ovat käteviä myös hankalissa tilanteissa.

Mielestäni ongelmaa ei voi poistaa kokonaan, sillä eri laitteiden käyttö kuuluu nykypäivään, mutta välineiden käyttöä voisi tasapainottaa enemmän. Olen itse huomannut olevani paljon väsyneempi päivän aikana, jos olen käyttänyt koulussa laitteita. Totuus tietysti on, että elämme vuotta 2019, emmekä voi täysin palata menneeseen. Onkin vain etsittävä tapa tasapainottaa opiskelu laitteiden ja kirjojen välillä.

Milla Hietamies, Saimaanharjun yhtenäiskoulu

Sanomalehtiviikolla 28.1.- 1.2. julkaisemme Mielipide-osastolla koululaisten kirjoituksia.

Luetuimmat