Lukijalta: Uudella teatterinjohtajalla oltava myös talousosaamista

Teatterinjohtajakandidaateilla ei jutun (E-S 4.9.) perusteella ole joko minkäänlaista tai hyvin pientä talousalan osaamista. Miten lie onnistuu esimerkiksi budjetin suunnittelu, siinä pysyminen ja rajallisten taloudellisten resurssien kohdistaminen taiteilijoilta? Minna Pirilä-Martti on sentään näyttänyt johtamistaitojaan ja niihin liittyvää taloudellista vetovastuuta lastenkulttuurikeskus Metkussa. Muilla kandidaateilla ei ole sitäkään pohjaa.

Olisiko liikaa vaadittu, että tehtävään valittavalta vaadittaisiin esimerkiksi alempi akateeminen kauppatieteen kandidaatin pätevyys tai muuten vastaavat tiedot ja taidot? Lappeenrannan kaupunginteatterin johtajalta vaaditaan kovaa tulosta, eikä sitä ole edes teatterinjohtaja Timo Sokura saanut aikaan riittävästi moninaisista markkinointiponnisteluistaan huolimatta.

Yksikään talousihminen ei Sokuraa haluaisi hyllyttää.

Kuinka kokonaisen teatterin johtaminen voitaisiin jättää vain taiteilijan varaan ilman, että on todistettavasti olemassa minkäänlaista taloudellista ajattelukykyä tai koulutuspohjaa? Teatterin vuokrakulut ovat 1,3 miljoonaa euroa eli 800 000 euroa enemmän kuin vanhassa teatteritalossa. Lisätuloja on haettu tilojen vuokrauksella. Teatterinjohtaja on nostanut teatteria Jari Juutisen jäljiltä koko ajan. Vuonna 2015 yleisömäärä painui alle 20 000 katsojan. Vuonna 2016 noustiin jo yli 30 000 katsojaan. Kaupungin hurja ja villi tavoite oli kuitenkin 45 000 katsojaa. Tämän vuoden kaupungin tavoite lipputuloille on 630 000 euroa.

Yksikään talousihminen ei Sokuraa haluaisi hyllyttää. Aikajänne hänen tulostensa realistiseen arviointiin on liian lyhyt, mutta talousluvuista voi jo nyt päätellä, että Sokura luotsaa teatteria kohti myös taloudellisesti tuottavaan päämäärään.

Onko nyt vain odotettava, että vetovuoroon valitaan seuraava ”juutinen” taiteilijoiden joukosta vai annetaanko teatterinjohtaja Sokuralle työrauha kehittää Lappeenrannan kaupunginteatterista myös taloudellisin mittarein mitattuna kannattava yksikkö tuomaan tuloja kaupungin laariin? Jos teatterin vuokrat olisivat entisen suuruiset, olisi teatterinjohtaja Sokura jo palvottu johtaja, jolle kaupunki näyttäisi vihreää valoa. Lappeenrannan kaupunginteatteri tarvitsee ehdottomasti taiteilijoita, mutta heidän henkilöstö- ja talousalan johtajakseen Sokuran kaltaisen osaajan.

Petri Toivianen, kirjailija, kauppatieteiden maisteri, tohtoriopiskelija

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat