Lukijalta: Naapurien kuuleminen metsähakkuissa

Tänäkin kesänä on monelle mökkiläiselle tullut ikävä yllätys kun mökki seisookin talven jälkeen oudossa maisemassa, hakkuuaukealla. Sama on monella talon maaseudulta ostaneella. Pian muuton jälkeen korjataan naapurimetsä sileäksi rajaa myöten.

Nykyään, toisin kuin taajamassa, saa haja-asutusalueella maanomistaja hakata metsän naapuria kuulematta ja näin tuhota monelta marja-, sieni- sekä ulkoilumaastot. Metsähakkuut vaikuttavat vuosikymmeniksi alueen ilmastoon, kasvustoon, lajistoon ja viihtyvyyteen. Metsän tervehdyttävä vaikutus on todettu tutkimuksin; muutamienkin minuuttien päivittäinen metsässä olo alentaa stressioireita. Monelle lähimetsä on paikka rauhoittua, toisille syksyinen ruoka-aitta josta saa omiin tarpeisiin sienet ja marjat.

Nykyisen naapurikuulemisen peruslähtökohta on se, että rakentaminen ei saa aiheuttaa naapureille kohtuutonta haittaa. Niinpä metsähakkuut tulisi saada naapurikuulemisen alaiseksi ja julkisesti tiedoitettavaksi toimeksi. Aiheesta on meneillään kansalaisaloite www.kansalaisaloite.fi -palvelussa.

Maaseudulla jäisi naapurien suojavyöhykkeiden ympärillekin runsaasti hyödynnettävää puupeltoalaa. Kapeakin kaistale metsää naapurin rajalla olisi terve ratkaisu niin ympäristön kuin ihmisten kannalta.

Markku Heritty

puheenjohtaja, Suomen luonnonsuojeluliiton Valkeakosken yhdistys

Sääksmäki

Luetuimmat