Lukijalta: Sisäliikuntahallin voisi sijoittaa arboretumin sijaan paloaseman paikalle

Sunnuntain (22.11.) Etelä-Saimaasta saimme lukea hyvän ja kiinnostavan mielipidekirjoituksen Marja Vuoriselta ”Lappeenranta – lehmukseton kaupunki” sekä Liisa Kukkolan uutisen ”Vuoden palomies Mikko Saastamoinen”.

Puistot ovat kaupunkien ”henkireikiä” jotka ovat varsinkin tänä vuonna tulleet tosi tärkeiksi liikunnan ja viihtyvyyden kannalta. Lappeenrannan keskustaan on viime vuosina noussut runsaasti uusia kerrostaloja, joissa asuu paljon ikäihmisiä. Heidän liikuntakykynsä ei enää ole sataprosenttista ja lähipuistot ovat tarpeen.

Arboretum on vielä erityisasemassa koska siellä on yhteisöjen muisto- ja juhlapuita.

Vuoden palomies työskentelee nykyään Lappeenrannan sijasta Imatralla paloaseman sisäilmaongelmien vuoksi! Uusi paloasema on tulossa ja sen toteuttamista on syytä kiirehtiä. Purettavan aseman paikalle sopisi uusi liikuntahalli erinomaisesti ja tekonurmi voisi jäädä paikalleen.

Parkkipaikkoja tarvitaan lisää, nykyisinkin ne ovat täynnä ilman liikuntahallia.

Ritva ja Veikko Viertiö

Lappeenranta

Luetuimmat

Kommentoidut