Lukijalta: Lääkärit määräävät liian herkästi masennuslääkkeitä

Olen aiemmin kirjoittanut miten masennuslääkkeitä on tarjottu suruun jo alkuvaiheessa. Lääkärit ovat niin ulkona siitä, miten syvästi ihminen kokee asiat. Meillähän on tunteet. On rakkaus läheiseen ihmiseen. Sanoin lääkärille etten ole masentunut, vaan minulla on syvän surun, itkemiseen ja väsymyksen vuoksi raskas olotila. Eli ei se ole sairaus, vaan osa minua ja minun tunne-elämää ja se on ihan normaalia. Ja tervettä. Kirjoitukseni vuoksi sain paljon kiittäviä yhteydenottoja, joissa korostettiin inhimillistä elämää koskevien asioiden esille tuomista ja suurta masennuslääkkeiden määräämistä.

Ajatelkaa lääkärit, minkälaisissa tilanteissa määräätte masennuslääkkeitä. Kuuntelemisen taito on numero yksi. Esimerkiksi tällaista palautetta olen saanut:

Potilasta ei ole kuunneltu, vaan on annettu pilleripurkki.

”Kävin Eksoten lääkärin vastaanotolla pyytääkseni lähetteen nuoruuden vamman vuoksi ortopedille. Kysyin, olisiko syytä ottaa magneettikuva. Tiukkaamisen jälkeen lääkäri kirjoitti lähetteen ortopedille ja kipulääkereseptin. Menin apteekkiin, jossa kerrottiin, että lääkkeitä oli määrätty kahta lajia. Otin niistä vain kipulääkkeen. Kotona tyttäreni katsoi netistä, mitä toinen lääke oli, ja kertoi sen olevan masennuslääkettä.”

Naishenkilö, jonka puoliso oli menehtynyt, meni pyytämään sairauslomaa muutamaksi päiväksi. Lääkäri antoi pöydän yli pilleripurkin ja kehotti syömään pillereitä ja jättämään lapsen imettämisen.

Vanhus taas valitti Eksoten terveysasemalla vatsakipuja. Lääkäri sanoi, että teidät pitää laittaa psykiatrille ja joka antoi lääkemääräyksen, mutta hän ei ottanut niitä apteekista.

On paljon muitakin tapauksia, joissa potilasta – joukossa paljon myös nuoria - ei ole kuunneltu, vaan on annettu pilleripurkki. Siitähän tulee riippuvuussuhde huumeeseen.

Miksi pitää tuhota niin monen ihmisen tunne-elämä loppuiäksi? Miten monen ihmisen tunne-elämä tuhotaan? Kukaan ei vastaa siitä.

Lääkärit! Menkää peilin eteen ja miettikää oliko masennuslääkkeen määrääminen tarpeellista. Ihminen tarvitsee toista ihmistä, kuuntelijaa, jakajaa. Ei pillereitä, jotka tuhoavat ja tukevat lääkefirmoja. Televisiossa olleen jutun mukaan 400 000 suomalaista käyttää masennuslääkettä. Järkyttävää!

Tarmo Häkkinen, Lappeenranta