Lukijalta: Arboretum keskustassa voisi olla miljoonakaupungista tulevalle matkailijalle turvallinen kaupunkimetsikkö, johon on helppo päästä ja tutustua

Elo-, syyskuun vaihteessa oli kansallinen puunhalausviikko. Viikon tarkoitus oli muistuttaa ihmisiä luontoyhteyden tärkeydestä (ES 25.8.).

Mitä teki Lappeenrannan kaupunki? Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Risto Kakkolan (sd.) mukaan kaupunki selvittää, voisiko Amiksen tekonurmen ja mahdollisen sisäliikuntahallin sijoittaa peräkkäin Amiksen kentän paikkeille (ES 27.8.). Mitä niillä paikkeilla nyt on? ES:n uutisen mukaan Amiksen kentän molemmin puolin on puulajipuisto, arboretum. Siis aikojen saatossa varta vasten istutettuja, huolellisesti valittuja ja yhtä huolellisesti vuosikymmeniä vaalittuja puita.

Ensin kauppatori ja kauppahalli uuden megajäähallin pysäköintipaikaksi ja nyt tämä. Kaupunginjohto ei tunnu pitävän näitä kohteita kulttuurillisesti arvokkaina. Ehkä kaupunkilaiset vielä jotenkin ymmärtävät torin ja hallin merkityksen. Mutta kuka nyt muutamaa puuta surisi, kun lähimetsässä odottaa kuutioittain puuta tehtaalle pääsyä?

Arboretum keskustassa on mielestäni voimavara, jos sitä osataan ymmärtää, arvostaa ja markkinoida. Arboretum voisi olla miljoonakaupungista tulevalle matkailijalle turvallinen kaupunkimetsikkö, johon on helppo päästä ja helppo tutustua. Kaupunkilaiselle se voisi olla paikka, jossa voisi voimistella, joogata tai harrastaa taichita tai qigongia (chi kung) ulkona. Qigongissa katsotaan, että puiden energiakenttä tasapainottaa ihmisen omaa energiakenttää. Perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä tasapaino on terveyttä ja qigong siten hyvää terveydenhoitoa.

Minä tervehdin puita ja minun mielestäni ne tervehtivät minua takaisin, omalla tavallaan. Tarkemmin, minä tunnen niiden elektromagneettisen värähtelyn. Esoteerista, hieman mystistä qigong-juttua. Mutta myös karjalaista kansanperinnettä. Ei tästä ole kauaa aikaa kulunut siitä, kun puissa ja kaikessa luonnossa ajateltiin asuvan haltioita.

Outi Pesu Pollock, Lappeenranta

Kommentoidut