Lukijat: Vanhusväestö tarvitsee oman äänitorven

Ikäihmisten hoidon laatu nousee otsikoihin aika-ajoin. Huolestuneina saamme lukea kotona löydetyistä, lähes heitteillä olevista vanhuksista. Tällä kertaa oman alueemme Eksote on valitettavasti keskustelun keskipisteenä.

Laitospaikkoja rajusti vähennettäessä ei ole satsattu riittävästi kotihoitoon. Hoitajat tekevät parhaansa ja venyvät äärimmilleen.

Emme voi jatkossa jättää vanhusta turvapuhelimien tai ateria-automaattien varaan.

Valtakunnallisesti vanhusten hätähuutoon on reagoitu 1.4. julkaistulla kansalaisaloitteella Vanhusasiainvaltuutettu Suomeen. Aloitteen puuhakaksikkona on KD Naisten Tiina Tuomela ja Katri Fältberg. Allekirjoituksia pitäisi olla lokakuuhun mennessä 50 000, jotta aloite päätyisi eduskunnan käsittelyyn.

Ikäihmiset tarvitsevat virallisen puolestapuhujan, vanhusasiavaltuutetun, joka on perehtynyt heidän asioihinsa ja puolustaa ikäihmisen asemaa yhteiskunnassa. Kansalaisten oikeuksien turvaamiseksi on aiemmin perustettu muun muassa tasa-arvo-, lapsiasiain-, tietosuoja- ja yhdenvertaisuusvaltuutettujen virat.

Ikäihmiset tarvitsevat laadukkaita, monipuolisia ja yksilöllisiä avo- ja laitospalveluita ja muita asumisratkaisuja. Emme voi jatkossa jättää vanhusta turvapuhelimien tai ateria-automaattien varaan. Ihminen tarvitsee aina myös toista ihmistä, kuuntelijaa, myötäeläjää ja läheisyyden tuomaa turvaa.

Vanhusasianvaltuutetun saaminen on meidän kaikkien yhteinen hankkeemme, ja asia koskettaa meitä jokaista vanhetessamme. Jospa antaisimme yhteistuumin äänemme tälle tärkeälle hankkeelle. Kansalaisaloitteen voi allekirjoittaa netissä kansalaisaloite.fi sivulla tai paperilomakkeella.

Maiju Hölsä, Savitaipale