Lukijalta: Tosiasioiden tunnistaminen tie turvallisuuteen

Toimittajat ja kuvaajat olivat vuonna 1977 Kremlissä odottamassa presidentti Urho Kekkosen ja Leonid Brezhnevin tapaamista. Helsingin Sanomien venäjää osaava Moskovan-kirjeenvaihtaja Erkki Pennanen kuuli Brezhnevin sanovan: ”Finlandija – eto horoshtshaja provintsija” (Suomi, se on meidän hyvä provinssimme). Olisi syntynyt skandaali, jos Helsingin Sanomat olisi raportoinut neuvotteluista: ”Suomi on hyvä provinssi, sanoi Brezhnev Kekkoselle”, (Unto Hämäläinen – Terho Ovaska: Lännettymisen lyhyt historia, s 5).

Brezhnevin tokaisu osoittaa millaiseksi neuvostojohto luokitteli Suomen aseman, halun ja kyvyn päättää omista asioistaan. Tämä oli väistämätön seuraus siitä alistuneesta ja tahdottomasta asenteesta, jota Suomen poliittinen johto vuosikymmenien ajan johdonmukaisesti noudatti suhteessaan Neuvostoliittoon. Kysymys ei ollut ystävyyssuhteesta. Neuvostoliitto piti Suomea epäitsenäisenä, Kremlille alistuneena valtiona – omana provinssinaan. Olihan Neuvostoliitto valinnut maamme presidentit ja hallitukset sekä korkeimpiin tehtäviin nimitettävät henkilöt ja ylipäätään kaiken, mitä Suomessa sai tapahtua ja sanoa ja mitä tuli jättää sanomatta. Kekkonen miltei vei Suomen osaksi itäistä imperiumia, eikä Mauno Koivisto halunnut siitä irtautua.

Suosittelen Risto Kuivaniemelle, joka väitti (ES 24.1.) jälleen minua vääristelijäksi, tutustumista edellä mainitun teoksen lisäksi seuraaviin arkistotietoihin perustuviin valtiotieteen tohtoreiden tutkimuksiin: Hannu Rautkallio: Laboratorio Suomi – Kekkonen ja KGB 1944-1962 ja Agenda Suomi – Kekkonen-SDP-NKP, Jukka Seppinen: Koiviston aika ja Lasse Lehtinen: Aatosta jaloa ja alhaista mieltä sekä Alpo Rusi: Vasemmalta ohi.

Asko Munukan (ES 1.2.) mukaan uskottava puolustus on tahdon asia. Suomen armeijan upseereilta ei puutu tahtoa, ei myöskään johtamaltaan armeijalta. Yksin tahto ei kuitenkaan riitä. Tarvitaan modernia sotatekniikkaa ja mielellään myös liittolaisapua, jotta suorituskyky olisi uskottava ja tehokas puolustus syntyisi. Talvisodassa moderni sotateknologia olisi mielellään otettu vastaan tahdon tueksi kuten myös liittolaisapu. Tali-Ihantalassa 1944 liittolaisapu toteutui ja hyökkäys Suomeen torjuttiin. Resepti on edelleen toimiva ja tehokas.

Munukan mainitsemaa internationalismia voidaan pitää Kremlin propagandana, jonka avulla houkuteltiin älymystöä edistämään Neuvostoliiton poliittisia tavoitteita lännessä ja toimimaan Kremlin kaikupohjana. Näin ei ratkaista Suomen turvallisuusongelmia.

Lassi Laukkanen, Lappeenranta

Luetuimmat