Lukjalta: Aavesairaalan malli tsaarin palatseista?

Jouduin käymään ensiavussa pienen tapaturman vuoksi. Oikea rakennus löytyi kyllä, vaan ei parkkipaikkoja mistään. Piti ajaa pysäköintitaloon, vaikka hieman vierastan kyseisiä paikkoja. No, sitten ensiapuklinikkaa etsimään. Kuljin portaita ja sokkeloisia käytäviä moneen suuntaan. Ovet viuhtoivat käytävillä auki ja kiinni, vaikkei kyseisiin suuntiin ollut tarkoitus kulkeakaan.

Lopuksi ajoin hissilläkin ja saavuin aulamaiseen tilaan, jonka arvelin olevan kyseinen ensiapupaikka. Ohi kulkeva hoitohenkilökunnan jäsen vahvisti asian ja neuvoi ottamaan vuoronumeron ja siihen vaan tolpan juureen istumaan ja odottamaan. Eipä kyllä muita istuinpaikkoja ollutkaan. Ketään ei näkynyt, eikä kuulunut missään.

Aikani siinä istuttuani aloin silmäillä tarkemmin kyseistä paikkaa ja huomasin yhdessä nurkassa oven ja sen päällä pienen punaisen valonumeron. Omassa vuorolapussani oli sama numero, siispä sinne. Oven takaa löytyikin henkilökuntaa ja asiat alkoivat hoitua.

Autolle paluussa oli samat ongelmat, kuin tullessa. Onneksi satuin sattumalta ulko-ovelle ja siitä pihan kautta takaisin parkkihalliin. Tunti pysäköintiä – ja neljä euroa köyhempänä pääsin lähtemään.

Maalaisjärjellä ajatellen uutta sairaalaa suunnitellessa pitäisi ensin tutustua vanhaan, mikä siellä on hyvää ja mikä huonoa. Myös henkilökunnalta ja asiakkailta voisi kysellä mielipiteitä.

Nyt on ilmeisesti käyty Pietarissa tsaarin palatsissa ottamassa mallia ja on aikaansaatu sokkeloinen, kullatuilla kierretolpilla pönkitetty rakennus, joka ei ole juuri kenenkään mieleen. Ei syy ole suunnittelijoissa vaan päättäjissä, jotka ovat hyväksyneet kehnot suunnitelmat. Olisi kannattanut rakentaa vähemmän prameasti, niin olis rahat riittäneet kunnolliseen opastukseen.

Että semmoinen reissu.

Olavi Heikka, Taipalsaari

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet