Lukijalta: Pikkuleijonilla ei ollut kyse panoksesta vaan palkinnosta

Suomen jääkiekkoleijonat voittivat nuorten alle 20-vuotiaiden maailman mestaruuden. MM-studion juontaja totesi loppuottelussa panoksen olleen suuri, jolla hän tarkoitti ottelun häviötä suhteessa voittamiseen.

Jos jollakin tapahtumalla ja sen suorittajilla on jokin panos aikeisiinsa nähden, niin silloin itse tapahtuma ei olisi suorittajien osalta puhdasta voittamisen halua, vaan siihen liittyisi pakkosuorittamisen, eli tässä tapauksessa pakkovoittamisen uhkaa. Koska puhtaassa urheilusuorituksessa kysymys ei ole uhkapelistä, vaan yhtäläisten sääntöjen puitteissa tapahtuvasta urheilusuorituksesta, niin silloin kysymys on lähinnä voittoon tähtäävästä toiminnasta, jossa tavoitellaan palkintoa ilman uhkaa.

Suomen nuoret jääkiekkoleijonat tavoittelivat myös mitä ilmeisemmin palkintoa ilman uhkaa ja ylsivät näin parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Mitä luultavammin myöskään muille hävinneille joukkueille häviö ei ollut tappio, josta olisi seurannut joitakin epämieluisia sanktioita pientä mielipahaa lukuun ottamatta. Näin ollen muut hävinneet joukkueet eivät menettäneet omaan suoritukseensa nähden yhtään mitään, vaan päinvastoin saivat hyvää kokemusta tulevaisuutta varten. Niin ja maailmanmestaruushan on jaossa jälleen kerran uudelleen jo vuoden päästä. Onnea ja menestystä myös vuoden 2019 voittajille ja häviäjille kaikille mahdollisille kilpakentille.

Kari Hölsä, Lappeenranta

Kommentoidut