Lukijalta: Kotihoidossa Eksoten hyvät hankkeet eivät aina toteudu

Eksote on tehnyt hyvän käsikirjan nimeltään: ”Kotikuntoutuksen käyttöönoton käsikirja. Osallisuutta ikäihmisten arkeen ja kotihoitoon”. Käsikirjassa todetaan, että ikääntyneen väestön elämänlaadun kannalta keskeisin asumisen paikka on oma koti, joka tukee itsemääräämisoikeutta, osallisuutta ja mielekästä tekemistä. Käsikirjassa mainitaan, että Eksote on tehnyt strategisen linjauksen siirtää ja käyttää niin henkilöstö- kuin taloudellisia resursseja kotikuntoutukseen ja ennaltaehkäisevään toimintaan. Nämä Eksoten linjaukset ovat kannatettavia niin vanhuksen kuin yhteiskunnan näkökulmasta.
 
Käsikirjassa on useita hankkeita ikäihmisen kotona asumisen tueksi. Nämä hankkeet ansaitsevat kiitoksen, mutta valitettavasti hyvät hankkeet eivät toteudu päivittäisessä asiakkaan hoitosuhteessa. Toteutumattomista hankkeista voi mainita esimerkiksi Risto-hankkeen, jossa korostettiin ravitsemuksen tärkeyttä ikääntyvän toimintakykyyn. Toinen hanke on toimiva suun terveyden hoitoonohjausjärjestelmä. Ei muistisairas osaa tai muista itsenäisesti huolehtia suuhygieniastaan. Siihen hän tarvitsee hoitajan ohjausta ja apua. Huono suuhygienia aiheuttaa ongelmia ravitsemukseen.

Eksoten palveluissa korostetaan palvelutarpeen arviointia ja asiakkaan toimintakyvyn tukemista. Omakohtainen kokemus on, että palvelutarpeen arviointiin perustuvaan hoito-tai palvelusopimukseen kirjatut asiat eivät toteudu sovitulla tavalla, kuten huolehtiminen ruuan antamisesta ja päivittäisestä perushygieniasta: pesuista, hampaiden pesuista, kynsienleikkauksesta.

Omaisena olen erityisesti huolestunut vanhuksen ravitsemuksesta. Vanhus laihtuu ja omaisten varaamat ruuat vanhuksen jääkaappiin ovat monasti koskemattomina. Eikö ammattitaitoon kuuluu seurata asiakkaan syöntiä ja arvioida pystyykö tai muistaako muistisairas laittaa itse ruuan tai muistaako oikein sanoessaan juuri syöneensä. Kotihoidon asiakkaana olevan muistisairaan kotona selviytyminen ja toimintakyvyn ylläpitäminen edellyttävät asioihin puuttumista ajoissa.

Etelä-Saimaan kirjoituksessa 2.2.18 Eksoten toimitusjohtaja mainitsee, että kotihoidossa ei ole resurssipulaa, sillä vuonna 2017 kotihoitoon lisättiin yli 50 uutta vakituista tehtävää. Lisäksi kotihoidon tukena on merkittävä määrä ammattilaisia. Tämä on erittäin hyvä asia. Onko ongelmana kotihoidon henkilökunnan perehdyttäminen? Mielestäni ei myöskään ole kohtuullista laskuttaa asiakasta tekemättömästä työstä.

Eeva-Kaarina Tolvanen, Lappeenranta

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet