Lukijalta: Sisähallia pukkaa viherväylälle

Lappeenrannassa on kuivaa maata ja maastoa yli 1400 neliökilometriä, noin neljän jalkapallokentän verran asukasta kohti. Silti täällä vallitsee merkillinen halu tunkea kaikkenlaista rakentamista paikkoihin, johon nämä fasiliteetit eivät mahdu, eivätkä sovellu. Esimerkistä käy jäähalli, ja nyt viimeksi sisäliikuntahalli.

Kaupungin ydinkeskustasta itään on vielä jäljellä kaistale viherväylää.

Se ulottuu Peltolan koululta (tai, jos niin tulkitaan, Kirkkopuistosta) Kaukaan koululle ja sieltä hiihtolatua myöten Alakylän koululle. Pahin este matkalla on Amiksen kenttä, joka olisi vielä jotenkuten kierrettävissä Pappilan pellon kautta.

Jos kaupungin suunnitelmat sisäliikuntahallista parkkipaikkoineen toteutuvat, voi viherväylälle sanoa lopulliset hyvästit. Samalla menevät ensi hätään ne sataviisikymmentä puuta ja frisbeegolfrata (joka tosin onkin vain ulkoliikuntaa). Ja kun alkuun on päästy, niin antaa mennä vaan! Vähin erin nakerretaan sitten loputkin.

New Yorkissa, Helsingissä ja monessa muussa kuulussa kaupungissa on keskuspuisto, kaupungin keuhkot, jota kaupunkilaiset innokkaasti käyttävät ulkoiluun, kuntoiluun ja virkistäytymiseen. Lappeenranta, vihreän tulevaisuuden kaupunki, "Euroopan vihrein kaupunki" -palkinnon voittaja, ei sellaista näytä tarvitsevan.

Niilo Isomäki

Lappeenranta

Luetuimmat