Lukijalta: Oletko iloinen eteläkarjalainen vai apaattinen lappeenrantalainen?

Karkeasti jaotellen täällä Lappeenrannassa asuu kahdenlaisia ihmisiä. On iloisia, "lupsakoita" eteläkarjalaisia ja kateutta täynnä olevia, "selän takana pahaa puhuvia" lappeenrantalaisia.

Olisi antoisaa tietää, mistä tämä ero on historian saatossa saanut alkunsa? Myös ilmapiiri Lappeenrannassa on monen mielestä apaattinen ja vailla iloa verrattuna joihinkin muihin Suomen alueisiin. Johtuneeko sekin samasta ilmiöstä?

Sen tutkimus tietää, että mitä enemmin ihmisellä on sisällään tuskaa, varsinkin turvattomuutta, sitä enemmin hän joutuu elämään järjen, tekemisen mukaan, rationaalisesti. Puuttuu luovuutta ja tunnetta. Puuttuu fyysisen ja psyykkisen terveyden suurin ylläpitäjä, voimavara.

Jokainen lapsi on luova, taiteilija. Elämän, varsinkin lapsuuden, kolhuissa, suurin osa menettää yhteyden sisäiseen lapseensa. Tuohon tunteiden, luovuuden, sisäisen leikin, libidon ja lähes kaiken muunkin tärkeän lähteeseen.

Ikävän harvassa ovat ne tasapainoiset ihmiset, joilla on esillä, vuorovaikutuksessa sisäinen lapsi, teini ja aikuinen.

Onko tässä totuudessa syy-yhteys myös otsikon kysymykseen?

Petri Toiviainen, tutkija, Lappeenranta