Lukijalta: Syrjivän vääryyden korjauksen aika

Työttömyysturvan perusturvan saajien määrä ryöpsähti helmikuun noin 30 000 työttömästä kesäkuun noin 70 000 työttömään. Näistä uusista työttömistä varmasti yli puolet on täyttänyt työttömyysturvalain työssäoloehdon, eli olisivat palkansaajakassan (= ent työttömyyskassan) jäseninä olleet oikeutettuja ansiosidonnaiseen päivärahaan.

Miten tällainen syrjivä lainsäädäntö on päässyt syntymään?

Varhaisin työttömyyskassalaki on runsaan sadan vuoden ikäinen. Iso reformi, joka tehtiin vuonna 1984, sementoi jaon perusturvaan ja ansiosidonnaiseen.

Kun vuonna 1992 säädettiin kaikille palkansaajille ensin 0,2 prosentin maksu ja vuodesta 1994 jo 1,87 prosentin maksu, joka nyt on 1,25 prosentin suuruinen, aktiivisesti unohdettiin ne palkansaajat, jotka eivät olleet minkään työttömyyskassan jäseniä. Sen sijaan näiden kassaan kuulumattomien maksuista kertyvä määrä tilitetään Kelalle mm peruspäivärahojen rahoitukseen.

Nykyisin palkansaajien työttömyysvakuutusmaksu on 1,25 prosenttia palkasta ja palkansaajakassaan kuuluvat maksavat kassasta riippuen noin 0,16 prosentista noin 0.8 prosenttiin vaihtelevaa maksua eli yhteensä 1,41–2,05 prosenttia kulua.

Näin muodoin kassamaksua maksanut vakuutettu on aiheellisesti oikeutettu parempaan ansioturvaan kuin kassaan kuulumaton, mutta kun palkansaajan yleinen työttömyysvakuutusmaksu on otettu käyttöön tämä kaula on kasvanut liian suureksi.

Ongelmaa on yritetty ratkoa useissa selvityksissä. Yksi viimeisimmästä ekonomisti Mauri Kotamäen selvityksessä nähtiin vaihtoehtoina: 1) Kelan peruspäivärahan muuttaminen ansiosidonnaiseksi perusturvaksi, 2) palkansaajakassojen pakkojäsenyys tai 3) Kelan hoitoon siirrettävä yleinen kassajärjestelmä. Mikään näistä esityksistä ei ole menestynyt.

Meidän on tunnustettava, että peruspäivärahalla on paikkansa yhtäältä työttömille, jotka eivät ole täyttäneet työssäoloehtoa tai joiden työttömyys on jatkunut enimmäispäiviä kauemmin. Palkansaajakassaan kuuluvan etuuksiin koskeminen taitaa olla mahdotonta.

Siis pitää etsiä kolmas vaihtoehto työssäoloehdon täyttäneelle; yleinen ansioturva, jossa 100 päivän jälkeen etuutta vähennetään 20 prosentilla ja jonka enimmäiskesto olisi 250 päivää eli vuosi. Todennäköisesti tällainen työhön palaamiseen kannustava ansioturva korjaisi neljännesvuosisadan jatkuneen vääryyden.

IIkko B Voipio

Taipalsaari