Lukijalta: Pääministerille ei pidä antaa potkuja vaan Postin johdolle

Heti uuden hallituksen aloittaessa työn sanoin eräälle kaverille, että mikäli kokoomus häviää vaalit, tulee sen tärkeimmäksi tehtäväksi yrittää kaataa hallitus. Malli tulee jenkeistä missä demokraatit eivät vieläkään hyväksy Trumpin voittoa.

Oppositiossa esitetään kansallista omaatuntoa, vaikka he olisivat toimineet tapaus Postissa samoin, jos heitä aihe olisi lainkaan kiinnostanut. Mikäli palkkoja olisi mukisematta ajettu alas ilman lakkoa, ei kokoomuksen taholta olisi nytkään puututtu. Kun päästiin rokottamaan, rokotettiin kunnolla.

Ottamatta kantaa siihen, miten pakettilajittelijoiden sun muiden kuviot loppujen lopuksi työehtojen osalta menivät, voi ajatella, ettei omistajaohjausministeri tuosta vaan voi kaikkia operatiivisen johdon tes-asioita hihasta heitettynä hallita, saati muistaa.

Antti Rinnettä on haukuttu puhumisesta ja asioiden ilmaan heittelyistä, mutta samalla ollaan unohdettu avoimen keskustelun tärkeys, mitä iät ajat on politiikkaan vaadittu. Edellisen hallituksen aikana ei puhuttu ääneen, silloin siirrettiin kyllä vaivihkaa valtion omistuksia muun muassa Vakeen.

Posti on aiempien hallitusten aikana ajettu kauas demokraattisen vallan ulottumattomiin. Tällaisen peruskansalaisen kuva on, kuten on kerrottu, että paljon puhuttu postinjakelu on syvässä kriisissä. Minusta kuitenkin näyttää, että postinjakelu on ollut juuri se uhrattu yksikkö, jolla on paikattu katastrofaalisia investointeja, sellaisia mitä MOT-ohjelmassa hiljan nähtiin.

Postin johdon on annettu huseerata ympäri maailmaan tappiota tekemässä. Postin johdolle tulee antaa kenkää, ei Paateron jatkoksi pääministerille.

Keskustelupalstoilla haukutaan, että kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paaterolla ei ollut ammattitaitoa hoitaa pestiään. Höpö, höpö, hänen avustajiltaan löytyi kyllä akateemista pätevyyttä; eikä ennenkään ole ministeriltä vaadittu akateemista koulutusta.

Aikanaan työministeri Urpo Leppäsellä oli pitkälle viety koulutus, sanomista tuli hänenkin toimistaan.

Markus Malmi,

Lappeenranta

Uusimmat uutiset

Kommentoidut