Lukijalta: Mikä ihmeen Lappeenrannan etu?

Lappeenrantalaisten päättäjien kielenkäytössä vilahtelee kaupungin etu, varsinkin silloin kun päätökselle ei ole löytynyt järkevää perustaa. Tällaisia kaupungin etuun perustuvia päätöksiä on tehty suuresta tekojäästä alkaen, ja jota etua tarjotaan lentokentän ylläpitoon, kansiareenan rakentamiseen ja vain ilmoitusasiana kaupunkilaisten tietoon saatetulla Armilan terveyskeskuksen lopetuksella.

Vaikka suuri tekojää ei tuonutkaan luvattua menestystä jääpallossa eikä menestystä todennäköisesti tuo kansiareenakaan, niin silti verovaroja käytetään suruttomasti, vaikka rahaa tarvittaisiin kipeästi terveydenhuoltoon, lasten- ja vanhustenhoitoon ja moniin muihin kaupungin asukkaiden tarpeisiin.

Hämmästyttävää on, ettei Lappeenrannan kaupunki suurempana verotulojen saajana panosta riittävästi Eksoten toimintaan.

Hämmästyttävää on, ettei Lappeenrannan kaupunki suurempana verotulojen saajana panosta riittävästi Eksoten toimintaan, vaan antaa aiottujen lopputilien toteutua.

Mielestäni on selviö, ettei Eksote toiminut edellisen johtajan kaudella kovinkaan hyvin, sillä laitospaikkojen liian nopea alasajo oli yksi syy nykyisiin talousvaikeuksiin. Uuden K-sairaalan rakennustöiden yhteydessä ilmenneet epäkohdat ovat mielestäni valvonnassa tehtyjen laiminlyöntien seurausta, josta lopullista laskua ei vieläkään ole maksettu.

Olen saanut tietooni, että uusi toimitusjohtaja Timo Saksela on kuunnellut toiminnasta vastaavien lääkärien näkemyksiä, joita edellinen johtaja ei katsonut tarpeelliseksi. Lähitulevaisuudessa tulee esille taas ne ”rakennuspalikat”, joista uusi sote-uudistus rakennetaan. Tässä mielessä yhteisen sävelen löytäminen kaikkien Eksoten toimijoiden kanssa on tärkeää.

Mielestäni vanhan torniosan peruskorjaus ei ole hyvä päätös, sillä nekin rahat voitaisiin käyttää Armilan kunnostukseen sekä uuden ja tehokkaan kirurgisia toimintoja tekevän sairaalan rakentamiseen vanhan sairaalan yhteyteen, mikä hyödyttäisi parhaiten siellä olevia laitteita ja tiloja.

Matti Räsänen,

Lappeenranta

Luetuimmat