Lukijalta: Linnoituksen valaistuksen voisi toteuttaa tyylikkäämmin

Allekirjoittaneen on pakko hieman täsmentää asioita Linnoituksen valaistuksen suhteen. Kaakkois-Suomen Yle teki lyhyen jutun, jossa esiinnyin ja siinä ei ehkä tullut kyllin selväksi esille sellainen asia, että en missään tapauksessa ole kyseisen alueen, enkä Vesiportinkuja 3:n valaistusta vastaan, päinvastoin.

Valaistus on tyylikäs, jos se tehdään siten, kuin taidemuseo-ja museotaloissa on jo tehty, tyylikkäät led-valaisimet, jotka tuskin edes erottuvat seinistä! Mutta sen sijaan olen ehdottomasti niitä sopimattomia "pönttöjä" vastaan, joita Vesiportinkuja 3:n rakennukseen on tehty ja samalla puolittain tukittu jo ennestään kapea ja toiselta puolelta nopeasti alaspäin viettävä heikkoreunainen kuja.

Kysyn edelleen, että miksi tähän rakennukseen ei sopinut samantyyliset valot kuin esimerkiksi naapuritaloon, Museovirastoon, tehtiin, miksi?

Teuvo Onaskjär, Lappeenranta

Luetuimmat