Lukijalta: Marian aukiosta puhuttiin kaupunkilaisten olohuoneena. Kenellä meillä on tyhjä olohuone, missä voi pääosin vain seisoa keskellä tai kävellä läpi?

Kaupunkilomilla yleensä sellainen paikka miellyttää, joka on sopivan kokoinen niin. että siellä jo pelkkä oleilu ja palveluiden helppo saatavuus viihdyttävät. Lappeenrannassa on satamasta ylätoreille ja molemmille sivuille pikkukaupungin katuja, joille mahtuvat niin kävelijät kuin autotkin. Toimiva keskusta edellyttää palveluita, yrittäjiä kivijalkakauppoineen ja ravintoloineen, ja jatkuvuus edellyttää, että tahtotila elävään keskustaan on meillä kaikilla.

Fysioterapeuttina tietty kannustan ihmisiä kävelemään, mutta on myös ihmisiä, jotka eivät voi tai tarvitsevat liikkumiseensa apuvälineitä. Silti hekin haluavat päästä olemaan ja asioimaan kaupungin keskustassa. Tämä edellyttää sujuvaa liikennettä sekä sallivuutta autoille ja asiointipysäköinnille.

Marian aukio on surullista kalliiden keskustaneliöiden käyttöä!

Kotimaan matkaajat tekevät päätöksensä kohteesta usein jo mielikuvan perusteella. Nyt meillä on keskusta, minne on vaikea päästä, ja asioiden hoitaminen on vaikeaa ja aikaa vievää. Jos kuutostiellä jo miettii hankalaa keskustaliikennettä, onkin helpompi ajaa ohi. Pelkkä ison kauppakeskuksen vetovoima ei riitä.

Keskustan kivijalkakauppayrittäjänä on vaikea ymmärtää, miten hankalaksi ihmisten eläminen, ja meillä siis elannon hankkiminen tietoisesti tehdään! Ja kaiken kauniin keskellä on: ei mitään. Marian aukio on surullista kalliiden keskustaneliöiden käyttöä!

Minkä samankokoisen kaupungin keskustassa on yhtä suuri käyttämätön aukio? Moskovassa? Marian aukiosta puhuttiin kaupunkilaisten olohuoneena. Kenellä meillä on tyhjä olohuone, missä voi pääosin vain seisoa keskellä tai kävellä läpi? Varmasti löytyy ideoita aukion funktiolle, kunhan hyväksytään perusajatus: kaupunki olisi meille ihmisille.

Näin kuntalaisen kannalta meidän veromarkoilla on Ison-Kristiinan yritystoimintaa tuettu – koplaamalla teatteri kauppakeskuksen laajennukseen – sen verran, että on jo ydinkeskustan aika! Jos jollain päättäjällä tai muulla valtaa käyttävällä on olemassa selkeä näkemys ja aikomus keskustan kehittämiseksi, niin ne ajatukset on hyvä kertoa turhien spekulaatioiden ja valittamisten tilalle.

Viihtyisä ja vireä keskusta on meidän kaikkien etu! Eikä haittaa, jos Valtakatu on kaupungissa nimensä arvoinen.

Lappeenrannan kaupungin kaupunkisuunnittelu on järjestänyt joulukuussa ensimmäisen työpajan liittyen keskustan kehittämiseen. Toivottavasti hyvät ajatukset saavat tilaa ja yhteinen tahtotila vie hyvään lopputulokseen.

Maarit Eskola-Heikkinen, keskustassa toimiva fysioterapiayrittäjä, kivijalkaliikkeen yrittäjä