Lukijalta: Ulkopolitiikassa pidettävä jalat maassa molemmat silmät auki

Risto Kuivaniemi kertoi (ES 12.10.) näkemyksenään Suomen myötäilevän Yhdysvaltoja, kun valtiojohtomme ulkoministeri Timo Soini (sin.) ja pääministeri Juha Sipilä (kesk.) eivät lämmenneet ajatukselle Suomen liittymisestä yleiseen julistukseen ydinaseiden laittomuudesta. Kuivaniemi samaistuu Keijo Korhosen (ES 19.9.) esittämään väitteeseen, että todellinen syy hallituksen kielteiselle kannalle oli Yhdysvaltojen myötäily Suomen Nato-jäsenyyden varalta (?) Valtiojohdon perusteluna oli: ”Suomi lähestyy asiaa käytännönläheisesti”. Kuivaniemi kysyi:” Mitähän se käytännönläheisyys merkinnee, tietävätkö he itsekään?”
Kun maailmaa tarkastelee idänpuoleinen silmä suljettuna, kuten Kuivaniemen ja erityisesti Korhosen osalta jo Urho Kekkosen ajoista lähtien on käynyt, syntyy näkemysero. On kuitenkin käytännöllistä pitää molemmat silmät auki ja jalat maassa. Venäjän vuoden 1993 sotilasdoktriinin mukaan ydinaseiden käyttö on oikeutettua, jos valtio, jolla on liittolaissopimus ydinaseita omistavan valtion kanssa, suorittaa aseellisen hyökkäyksen Venäjän federaatiota tai sen liittolaisia vastaan, tai valtio on yhteistoiminnassa ydinaseita omistavan valtion kanssa toteuttaa tai tukee tunkeutumista tai hyökkäystä Venäjän federaatiota tai sen liittolaisia vastaan. Vuoden 1993 sotilasdoktriinista lähtien ydinaseiden rooli on ollut Venäjälle yhä merkittävämpi. Putinin kausilla on lisääntynyt myös hybridivaikuttaminen.
Nato on puolustusliitto, joten Venäjän kuuluttamaa hyökkäystä itään tuskin tapahtuu. Venäjä on kuitenkin lisännyt viimeisen kymmenen vuoden aikana strategisten ydinasevoimiensa uusimista, massiivisia sotaharjoituksia sekä joukkojen taistelukykyä. Lännen ohjustentorjuntajärjestelmän kehittäminen on luonnollinen seuraus Venäjän pitkäaikaisesta pyrkimyksestä ydiniskukykynsä jatkuvaan vahvistamiseen sekä ydinaseiden käyttökynnyksen madaltamisesta.
Maailmassa on kymmeniä tuhansia ydinaseita ja lukuisista sodista huolimatta atomiasetta on käytetty ainoastaan vuonna 1945. Oma lukunsa on Pohjois-Korea, jonka toiminnan on tuominnut myös Venäjä. Iranin ydinohjelmassa on päästy jonkinasteiseen sopimukseen. Nykytilanne tuskin muuttuu ydinaseiden laittomaksi julistamisella. Ydinaseiden käytöllä uhoaminen on poliittinen toimintatapa, kuten ydinaseiden kehittäminen. Samalla lisääntyy uskottavuuden ylläpitämiseksi hybridivaikuttaminen. Valtiojohtomme esittämä näkemys on realistinen ja ajan hermolla.

Lassi Laukkanen, Lappeenranta

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.