Lukijalta: Lääkäripulaa voi helpottaa siirtämällä eläkkeellesiirtymistä ja muuttamalla työn verotus kannustavaksi

Suomessa on nyt enemmän lääkäreitä kuin koskaan, reilut 26 000, joista työikäisiä on hieman vajaat 21 000. Silti lääkäripulaa esiintyy koko maassa, erityisesti periferiassa. Virkaehtosopimuksen mukaisilla palkoilla ei taida saada syrjäseuduilla kotimaisen tutkinnon suorittaneita lääkäreitä.

Vaalikamppailun tohinassa lupailtiin lisää 1 000 lääkäriä. Mistä nämä taiotaan? Yliopistoista valmistuu vuosittain pyöreät 700 uutta lääkäriä, saman verran kuin eläköityy. Koulutuksen nopea lisääminen voisi vaikuttaa vasta kuuden-seitsemän vuoden kuluttua. Koulutusresursseistakin taitaa olla niukkuutta.

Virosta kaikki muuttohalukkaat taitavat toimia täällä. Venäläisille työehtomme hipovat taivasta, mutta kielimuuri on korkea.

Onko kaikki lääkärityöpanos käytössämme? Arkikokemus sanoo ettei.

Keikkalääkäri ansaitsee viikon työpanoksella ministeriötason johtavan virkamiehen kuukausiansion. Tällainen keikkalääkäripariskunta käytti eräänä perjantaisena iltapäivänä junamatkansa parin viikon Karibianristeilyn hankintaan ja muiden kaukomatkojen vertailuun. Siis lääkärityöpanosta häviää niistä tehtävistä, mihin heidät on yhteiskunnan varoin koulutettu.

Mutta kannattaako näiden keikkalääkäreiden lisätä työpanostaan, kun yhteiskunta kerää tuloveroina ja veroluonteisina maksuina yli 60 prosenttia sekä jäljellejäävästä kulutukseen käytetyistä rahoista 24 prosenttia eli alkuperäisistä vielä noin puolikkaan.

Lääkärityöpanosta voinee lisätä siirtämällä eläkkeellesiirtymistä. Työn verotuksen muuttaminen kannustavaksi on hyvin potentiaalinen työpanoksen kasvattaja.

Iikko B Voipio, Taipalsaari

Luetuimmat